Poliittista ajatteluani ohjaa vahvasti kolme ismiä: idealismi, pasifismi ja feminismi. Näiden lisäksi vihreyteeni kuuluu vasemmistolaisuus. Minulle Vihreissä yhdistyvät vanhan vasemmistolaisuuden ja uuden liikkeen parhaat puolet: ollaan heikoimmassa asemassa olevan puolella ja puolustetaan niitä jotka eivät itse siihen pysty. Katsotaan asioita aidosti globaalilla tasolla ja tavoitellaan samoja oikeuksia kaikille ihmisille. Ymmärretään, että heikoimmassa asemassa eivät Suomessa olekaan enää ”perinteiset” työläiset vaan prekariaatti ja pienimmillä etuuksilla elävät. Nähdään myös se, että puolustamista vaatii yhä suuremmissa määrin sekä ilmastomme että luontomme.
Idealismini saa aikaan sen, että jaksan uskoa parempaan huomiseen ja maailman muuttumiseen. Inhoan kyynisyyttä. Mielestäni realistista on vaatia uudistuksia, olla radikaali ja uskoa tulevaan. Ei muutos tapahdu hetkessä mutta jokainen teko voi olla oikeaan suuntaan, jos jaksamme toivoa ja pakertaa. Maailma muuttuu väistämättä koko ajan. Jos sitä eivät muuta idealistit, sen muuttavat vaihtoehdottomuutta saarnaavat änkyrät. Idealismini heijastuu myös ihmiskuvaani. Lähtökohtaisesti pidän ihmisiä hyvinä. Vaikka poikkeuksiakin on, pääsääntöisesti uskon, että ihmiset eivät ole tietoisesti pahoja tai tee ilkeyttään vääriä tekoja.
Pasifistina vastustan väkivaltaa. Uskon väkivallattomuuden voimaan. En halua itse käyttää väkivaltaa enkä halua olla tukemassa toimintaa, jossa sitä käytetään. Tämä pätee niin armeijaan kuin kansalaistottelemattomuuteen. Maailma ei parane väkivallalla.
Feminismi on minulle tasa-arvon tavoittelemista. Sen tavoittelemista, että eläisimme maailmassa, jossa ihmisen sukupuolelle tai seksuaalisella suuntautumisella ei olisi väliä. Jossa naisia ei syrjittäisi työmarkkinoilla. Jossa homo- ja heteropareja kohdeltaisiin samanarvoisesti. Jossa isää pidettäisiin yhtä hyvänä vanhempana kuin äitiä. Jossa yhteiskunta ei ylläpitäisi vahvoja miehen ja naisen malleja. Jossa ei olisi naisten ja miesten töitä. Jossa pojat saisivat itkeä ja tytöt huutaa. Jossa lasikatto kuuluisi historiaan. Jossa ei olisi politiikan lohkoja, joita tasa-arvolainsäädäntö ei koske. Jossa ihminen olisi ensisijaisesti ihminen ja sellaisena yhtä arvokas riippumatta mistään ominaisuuksista.
Vaikka alun perin tulin Vihreisiin muista kuin ekologisista syistä, ei ympäristö ole voinut olla nousematta keskeiselle sijalle ajattelussani. Ilmastonmuutos uhkaa koko maapalloamme – ja pahimmin siitä tulevat kärsimään köyhimmät. Meillä on mahdollisuus päätyä historiaan toimijoina, jotka viime hetkellä hillitsivät ilmastonmuutoksen jotenkin siedettävälle tasolle. Tai sitten voimme päätyä historiaan esimerkkinä siitä, miten kalliiksi itsekkyys tulee. Yhtä aikaa ilmastokriisin kanssa luonto on omassa kriisissään. Luonnon monimuotoisuus hupenee kaikkialla maailmalla. Nämä molemmat kriisit vaativat kovaa työtä, uhrauksia ja rahaa mutta jos niitä ei ratkaista, ongelmat tulevat paljon kalliimmiksi – niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin.
Lisää ajatuksiani voit lukea vuoden 2007 eduskuntavaaliteksteistäni ja vuoden 2008 kunnallisvaaliteksteistäni.