Kategoria: Puheita

Puoluevaltuuskunta 4/2007, kunnallisvaaliohjelman lähetekeskustelu

Tervehdys ystävät.

Viime valtuuskunnassa puhuttiin melko paljon porvaripuolueiden kanssa tehtävän yhteistyön luomasta ”punavihreästä ahdistuksesta”. Uskon, että tämä ahdistus on teema, joka on syytä huomioida myös kunnallisvaaleissa.

Tuntuu, että kunnallispolitiikka on erityisesti paikka, jossa meitä syytetään oikeistolaisuudesta ja kokoomuksen apupuolueena olemisesta. ”Porvarihallituksen” leima ei varmasti ainakaan helpota tilannetta.

Mun mielestä olisi outoa, jos vasemmistopuolueet eivät taas kerran käyttäisi tätä meidän ”oikeistolaisuutta” jollain tavalla hyväkseen.

Melkein sanoisin, että jos lainataan muiden puolueiden värejä, ollaan sitten mielummin vähän punaisia kuin vähän sinisiä.

Olennaista kuitenkin on se, että me saadaan kunnolla perusteltua, miksi kaikki uudet ratkaisut eivät ole automaattisesti oikeistolaisia.

Kunnallisvaalit ovat ehkä kaikkein eniten hyvinvointivaltiovaalit. Hyvinvointihan lähtee hyvin pitkälti alhaalta, lähellä ihmistä tehtävistä päätöksistä.

Tuntuu, että vasemmistopuolueiden hyvinvointivaltioretoriikasta huolimatta me ollaan ainoa puolue, joka todella haluaa säilyttää suomalaisen hyvinvointivaltion. Kun katsoo viime hallituksen tekoja, demarien hyvinvointipuhe on kyllä pelkkää puhetta.

Me olemme ainoa puolue, joka tavoittelee kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Me olemme ainoat, jotka olemme ymmärtäneet, että hyvinvointivaltion ylläpito vaatii kunnollista sosiaaliturvaverkostoa, hyviä peruspalveluja, kulttuuria ja ihmisten mahdollisuutta elää itselleen hyvää elämää.

Näiden lisäksi olennaista hyvinvointivaltion säilyttämisessä on ympäristöteot. Ei meillä ole hyvinvointivaltiota, jos riistämme ympäristöä. Ei meillä ole hyvinvointivaltiota, jos ainoa tapa liikkua on autoilla. Ei meillä ole hyvinvointivaltiota, jos meillä ei ole puhdasta luontoa tuomassa terveyttä.

Me olemme ymmärtäneet tämän. Kunnallisvaaleissa on olennaista kertoa se muillekin.

Puoluekokous 2008, poliittinen keskustelu

Tervehdys ystävät.

Olin eilen kesätyöni myötä erään sosiaali- ja terveysministeriön osaston kehittämispäivillä. Yhdessä vaiheessa puhuttiin yhteisöllisyydestä ja esimiehen osoittamasta huomiosta.

Eräs naistyöntekijä kysyi, miten sen naapuriyksikön esimiehen sitten saa tervehtimään. Korkeassa asemassa oleva mies huusi vastaukseksi ”Käytä lyhyempiä hameita!”

Tämä on yhteiskunta, jossa elämme. Ja tässä samassa yhteiskunnassa feministejä pidetään yhä usein huumorintajuttomina, yksisilmäisinä tosikkoina, fanaatikkoina tai muuten vain outoina.

Usein väitetään, että feministit ovat miestenvihaajia, jotka leimaavat ja syyllistävät kaikkia miehiä.

Mielestäni eräs toinen taho kyllä leimaa miehiä feministejä enemmän.

Olen nainen. En todellakaan suostuisi siihen, että sukupuoleni nimeä käytettäisiin eri mieltä olevien uhkailemiseen, kokonaisen tieteenalan haukkumiseen ja tieteenteon kieltämiseen, yksipuolisen maailmankuvan levittämiseen tai vihaviestien syytämiseen.

Näin miesten nimeä kuitenkin käytetään.

Eikö tämä ”miesaktivistien” toiminta ole leimaamista?

Eikö näin anneta todella yksipuolinen ja ikävä kukva kaikista miehistä?

Kun lehdissä kirjoitetaan ”merkittävistä miesaktivisteista”, puhutaan yleensä todellisuudessa kiihkoilevista sovinisteista.

Miten te miehet sallitte tämän?

Miten nämä kiihkoilijat saavat edustaa kokonaista sukupuolta, olla ”miesten aktiivisin joukko”, ”miesaktivistit”?

Miehet, perustakaa vastaliike!

Älkää antako näiden sovinistien puhua teidän nimissänne.

Annan ja Timon häät 28.6.2008, kaason puhe

Tervehdys rakkaat ystävät!

Olen siis tuon ihanan morsiamemme sisko ja toinen kaasoista. Kun Anna kertoi häistä vuosi sitten, pyysi minua kaasoksi ja pyysi pitämään tämän puheen, olin aivan innoissani. Olen edelleen. Mutta vähän kyllä myös jännittää. Minä kun yleensä pidän lähinnä poliittisia puheita, mitä tämän ei pitäisi olla.

Kun olin lukiossa, minulla ja muutamalla ystävälläni oli epävirallinen vanhapiikakerho. Tuntui, että ympärillä kovin monet seurustelevat emmekä voineet ymmärtää, miksi kuitenkin niin monet mahtavat naiset olivat sinkkuja. Olimme itse eläviä esimerkkejä näistä mahtavista naisista, mutta myös muut, kuten Anna. Päädyimme siihen, että ainoa syy, miksi emme seurustele, on se, että miehet pelkäävät kauniita ja älykkäitä naisia. Tämä oli ainoa kuviteltavissa oleva syy. No, oli meillä kaikilla tosin melkoisen kovat kriteeritkin.

Kun sitten lähdin opiskelemaan Turkuun, meillä oli Annan kanssa alusta asti tapana, että kerran syksyssä ja kerran keväässä vietetään yhdessä viikonloppu joko Turussa tai Tampereella. Kierrämme kauppoja, käymme elokuvissa, ulkona syömässä, teemme pitkiä kävelyitä, pohdimme tulevaa ja juoruamme. – Varaan saman option tuohon siskooni edelleen! –

Marraskuun alussa 2005 Anna oli sitten vuorostaan käymässä Turussa. Oltiin syömässä Trattoria Romanassa perjantai-iltana. Puheltiin niitä näitä, kun Anna yhtäkkiä näytti vähän salamyhkäiseltä ja sanoi, että ”mulla on treffit!” Olin ihan, ”mitä mitä mitä! Kerro kaikki!” Anna sitten kertoi Timosta ja heidän tapaamisestaan. Sain kuulla myös muutaman Timon Annalle esittämän kohteliaisuuden. Kesken tanssin Timo oli sanonut jotain tällaista ”Susta tulee varmasti hyvä lääkäri, kun potilaat parantuu jo siitä, kun ne katsoo sun silmiin!” Olin todella vaikuttunut. Ei selvästikään mikään turha mies.

Sitten olen onnekseni jo muutaman vuoden ajan saanut seurata Annan ja Timon onnea. Anna on aina ollut minulle todella läheinen ja olemme aina pystyneet puhumaan kaikesta. Anna on aina ollut todella rohkaiseva, altis kehumaan minua, kauneuttani, älyäni. En tiedä, olenko yhtä usein kertonut Annalle, kuinka hurjan tärkeä hän on minulle.

Anna on aina ollut minulle esikuva. Lukion psykologian tunnilla opettaja kyseli meiltä, milloin opimme kävelemään. Kun kerroin, että yhdeksänkuisena, opettajan mielestä se oli vanhempien kannalta liian aikaisin. Mutta minun vain piti oppia nopeasti pääsemään lujaa eteenpäin. Olihan minulla maailman paras kannustin, jonka perässä tuli pysyä: isosiskoni Anna. Anna oli minulle maailman suurin ihme. Onneksi Timolla taitaa olla aika hyvä kunto, jotta hän pysyy tämän maailman suurimman ihmeen perässä!

Jos en, Anna, ole riittävän usein kertonut, kuinka ihana olet, haluan nyt sanoa tämän. Kun kiersimme etsimässä hääpukuja, kun sovittelit niitä ja varsinkin tätä nyt päälläsi olevaa, olit aivan valtavan kaunis. Minua alkoi melkein itkettää, kun näin, kuinka kaunis, hymyilevä ja onnellinen olit silloin ja olet nyt. Toivon, että saatte olla yhdessä monet pitkät vuodet yhtä onnellisina.

Anna ja Timo. Haluan vielä antaa teille jotain. Tämä laulu kertoo mielestäni todella kauniisti rakkaudesta. Haluan antaa tämän teille muistoksi tästä hetkestä.

Alustus opiskelukyvystä Kehrä-seminaarissa 11/2007

Hei.

Olen Sini Terävä, Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen ja sosiaalipoliittinen vastaava. Opiskelen poliittista historiaa eli alaa, joka ei millään tavalla liity hyvinvointiin. Seuraavat ajatukset ovatkin puhtaasti yhden opiskelijan omakohtaisia ajatuksia siitä, mitä opiskelukyky on.

Mielestäni opiskelukyvyn pohjalla, sinä kaikkein perimmäisenä asiana on motivaatio. Toki on mahdollista opiskella ihan tehokkaastikin alaa, joka ei kummemmin kiinnosta, mutta todellinen opiskelukyky vaatii silti mielestäni kiinnostuksen opiskelualaa kohtaan. Ei kaikkien kurssien tarvitse olla järisyttävän kiinnostavia tai huiman monipuolisia, mutta opiskelualan täytyy tarjota jotain mielenkiintoa herättävää, jotain mihin haluaa paneutua syvemmin.

Jos opiskelee ”väärää alaa”, opiskeluihin liittyy helposti vastahakoisuutta ja välinpitämättömyyttä. Opiskelija kyllä kykenisi opiskelemaan, mutta se ei vaan huvita, ei tunnu vaivan arvoiselta.

Mielestäni olennainen osa opiskelukyvyssä on juuri halu ja sitoutuminen opiskeluihin. Vaikka opiskelijalla olisi ulkoapäin katsottuna kaikki edellytykset opiskeluun, opiskelukykyä ei silti välttämättä ole, jos kiinnostusta opiskelualaan tai motivaatiota opiskeluun ylipäänsä ei ole.

Toisaalta motivaatiota voi löytyä roppakaupalla, mutta opiskelukyky ei silti ole kohdallaan. Opiskelijalla tulee nimittäin olla mahdollisuus opiskella. Tätä ei valitettavasti ole läheskään kaikilla nykypäivän opiskelijoilla.

Ensinnäkin riittämätön toimeentulo voi olla yksi este opiskelujen tiellä. Opintoraha ja asumislisä ovat tällä hetkellä niin pienet, että hyvin harva elää yksin niillä. Tämä laman elänyt, pätkätyöläissukupolvi ei kovin mielellään halua ottaa lainaa ostaakseen leipänsä. Näin ollen moni opiskelija päätyy töihin paitsi kesäisin, myös lukukausien aikana.

Työssäkäynti voi toki tuoda hyvää lisää opintoihin ja syventää opittua. Se voi kuitenkin myös uhata opiskelukykyä tosi monella tavalla. Ensinnäkin töihin käytetty aika on ihan konkreettisesti pois opinnoista. Toisekseen opiskelija joutuu hajottamaan paitsi ajankäyttönsä, myös keskittymisensä. Työ voi olla stressaavaa, jolloin se pyörii mielessä opintojenkin aikana. Opiskelija saattaa yksinkertaisesti olla töiden jälkeen niin väsynyt, ettei vain jaksa opiskella. Monesti työvuoroja ei pysty järjestämään saumattomasti opintojen kanssa ja niin edelleen.

Riittämätön toimeentulo ei kuitenkaan ole ainoa este opiskelumahdollisuuksien edessä. Myös terveys voi uhata opiskelukykyä. Opiskelijan opiskelukyky on mielestäni heikentynyt aina tämän sairastaessa. Heikentyminen voi olla hyvin lyhytaikaista, esimerkiksi flunssasta tai päänsärystä tai erinäisistä itse aiheutetuista taudeista.

Mutta toisaalta erilaiset pidemmät sairaudet uhkaavat selvästi opiskelukykyä. Vaikka sairaus ei sinänsä olisi mitenkään vaarallinen tai vakava, mutta jos se aiheuttaa esimerkiksi jatkuvaa kipua – kuten vaikka selkäkivut – on sillä väistämättä vaikutusta opiskelukykyyn. Jos johonkin paikkaan sattuu koko ajan, ei kai kukaan voi opiskella täysillä. Oma asiansa ovat tietysti vakavat sairaudet, jotka estävät opiskelun kokonaan.

Kuitenkin fyysisiä sairauksia ehkä jopa suurempi uhka opiskelukyvylle ovat mielenterveyden ongelmat. Jo ”pelkkä” stressi voi olla haitaksi opiskelukyvylle, varsinkin jos se pitkittyy. Kun mennään vakavampiin mielenterveysongelmiin, opiskelukyky saattaa muuttua täysin olemattomaksi. Meidän tehokkuutta vaativa yhteiskuntamme, opintoaikojen rajaukset, riittämätön toimeentulo ja suorituspaineet ajavat aivan liian monet uupumukseen ja loppuun palamiseen. Väsyneenä ei yksinkertaisesti opi hyvin eikä pysty kunnolla keskittymään.

Kaikki mielenterveyden ongelmat eivät tokikaan estä opiskelua, mutta kyllä ne opiskelukykyyn vaikuttavat. Esimerkiksi stressaantunut voi hyvinkin saada opintopisteitä kasaan, mutta opintojen tuoma ahdistus voi olla tosi kovalla tasolla. Väsynyt taas saattaa käyttää suhteettoman paljon aikaa yhteen kurssiin heikentyneen keskittymiskykynsä takia. Paha uupumus sitten saattaa estää kokonaan opintojen tekemisen, samoin kuin masennus.

Koen, että keskittyminen on kaiken kaikkiaan olennainen asia opiskelukyvyssä. Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus keskittyä opintoihin. Täytyy olla fyysinen mahdollisuus keskittymiseen, lähtien liikkeelle ihan niinkin yksinkertaisesta kuin rauhallisesta tilasta opiskelua varten. Opiskelijalla on myös oltava mahdollisuus keskittyä yhtäjaksoisesti opintoihin riittävän pitkän ajan. Ei opiskelusta tule juuri mitään, jos sitä tekee puolen tunnin tai tunnin pätkissä töiden, harrastusten tai kokousten välillä. Tai ei se ainakaan itselläni järin optimaalista ollut=).

Lisäksi opiskelijan pitää pystyä keskittymään päänsä puolesta. Hyvä opiskelukyky vaatii sitä, että voi sulkea muut asiat ulkopuolelle ja keskittyä vain sillä hetkellä opiskeltavaan asiaan. Jos on jatkuvasti stressaantunut ja kiireinen, on monta rautaa tulessa, näin ei kyllä ole.

Mielestäni opiskelukyvyn kannalta on kuitenkin keskeistä se, ettei opiskelija ole vain opiskelija. Jotta opintoihin riittää motivaatiota ja opiskeluun jaksamista, tarvitsee opiskelija sitä paljon puhuttua omaa elämää. Jos elämä pyörii vain opintojen tai opintojen ja työn ympärillä, en usko, että opiskelukyky on pidemmän päälle kovin hyvä.

Oppiminen vaatii lepoa ja opiskelu vastapainoa muista asioista. Jos koko elämä on pelkkää tenttiin lukua, alkaa se väistämättä maistua puulta jossain vaiheessa. Ei kukaan jaksa kovin pitkään pelkkää tehokasta opiskelua, puurtamista 24/7. Se on mahdollista jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se alkaa näkyä joko suoritusten tasossa tai kiinnostuksessa tai jaksamisessa – tai kaikissa näistä.

Opiskelukyky vaatii myös kykyä rentoutua. Pelkkä puurtaminen kyllä kääntyy jossain vaiheessa itseään vastaan. Ei ole hyväksi opinnoille, jos niille ei jää riittävästi aikaa muilta aktiviteeteilta, mutta ei myöskään ole hyväksi, jos opiskelijalla ei ole mitään keinoja rentoutua. Uskon vakaasti siihen, että välillä on oltava laiska ja tehoton.

Uskon, että hyvä opiskelukyky vaatii tunnetta elämänhallinnasta. Jos on kovin epävarma itsestään, jos aikaa kuluu pennin venyttämiseen tai jos ihmissuhteissa on pahoja ongelmia, tämä näkyy varmasti opiskelukyvyssä. Elämässä pitää mennä suhteellisen hyvin tai ainakin pitää olla tunne, että saa pidettyä langat käsissä, jotta voi keskittyä opintoihin. Opiskelukykyä rampauttaa ihan varmasti se, jos mielessä pyörii epävarmuus tulevasta tai vaikka riidat ystävien kanssa.

Lopuksi opiskelukyky tarvitsee mielestäni riittäviä osaamisen ja onnistumisen kokemuksia. Kyllähän opiskelija puurtaa ihan mielellään vuodesta toiseen, mutta harva siihen kykenee, jos ei välillä saa kokea ”mähän osaan tän!” ja ”onpa kiinnostavaa!” –tunteita.

Puhe ViNOn kevätliittokokouksessa 2006

Heipä hei ystävät!

Ajattelin olla tylsä ja pragmaattinen ja pitää jalkanne tukevasti maan pinnalla. Puhunkin siis vaaleista.

Vino on lähdössä eduskuntavaaleihin ohjelmalla, jossa puhutaan ympäristöstä, toimeentulosta ja moninaisuudesta. Näin siis tietenkin, jollette te ihan hurjasti hallituksen esitystä muuta. Puolue on ilmeisesti liikkeellä ohjelmalla, jossa keskeisiä ovat samaten ympäristö ja toimeentulo ja näiden lisäksi arjen turvallisuus.

Tosiasia kuitenkin on, että näitä vaaleja ei voiteta bioenergialla eikä kiltteydellä. Ei todellakaan riitä, että me puhumme vain meille tärkeistä asioista vaan meillä pitää olla myös vastauksia toisten teemoihin. Ja voidaan kai olla melkoisen varmoja, että muilla puolueilla tulee olemaan meille asiaa.

Oikeisto. Eiköhän meidän ole täältä syytä varoa viherpesua. Kokoomus pesee itseään täyttä päätä puhtaaksi ja yrittää päätyä jonkinsorttiseen vaaleanvihreyteen. Näissä vaaleissa kokoomus yrittää nostaa helpoilla – mutta huonoilla – argumenteilla ympäristöä esiin. Tässä onkin meille sarkaa. Ei liene kenenkään etu, jos ns. ympäristöasiantuntemus putkahtaakin kokoomukselle. Meidän täytyy tuoda pöytää faktoja ja argumentteja. Meidän täytyy näyttää, että tilanne on – tavallaan jopa valitettavasti – sellainen, että vain vihreät osaavat todella puhua ympäristöstä. Ja me emme vain puhu vaan me myös toimimme.

Tuskin kenelläkään on epäilystä siitä, millä demarit tulee meitä lyömään. Eiköhän näissäkin vaaleissa saada kuulla kyllästymiseen asti sitä, kuinka vihreät ovat kokoomuksen apupuolue, epäluotettavia oikeistolaisia ja muutenkin aika kamalia ihmisiä. Kaipa sitä kaivetaan esiin kaikki pro-Kokoomus-lausunnot ja keksitään niitä lisää vaikka omasta takaa.

Yksinkertaisesti, meillä tulee olla vastauksia. Vihreät voi kyllä kaikessa rauhassa olla edelleen ”edellä” mutta tälle sanalle on tuotava sisältöä. Jos me halutaan osoittaa olevamme oikeisto-vasemmisto-jaottelun ulkopuolella, meidän on kyllä osoitettava, että kyseinen jaottelu on aikansa elänyt.

Meidän on puhuttava lisää ympäristöstä.

Meidän on puhuttava prekarisaatiosta ja siitä, kuinka mikään muu puolue, ei edes perinteinen vasemmisto, tunnu välittävän asiasta pätkän vertaa.

Meidän on puhuttava globaalista köyhyydestä ja uudesta suomalaisesta luokkayhteiskunnasta.

Meidän on puhuttava siitä, kuinka tiettyjä vanhoja rakenteita on uskallettava purkaa ja kiperiä ja vaikeita päätöksiä on tehtävä.

Ja ennen kaikkea. Meidän ei pidä vain puhua vaan meidän pitää toimia. Vihreät ei saa leimautua tyhjiksi suunpieksijöiksi vaan on näytettävä, että me teemme. Ja teemme oikeita asioita. Kilpailukyvyn perään on aika turha itkeä siinä vaiheessa, kun merenpinta on 4-7 metriä nykyistä korkeammalla. Eiköhän ole kuitenkin parempi olla edellä kuin upoksissa.

Voisinkin ehkä siis sanoa, että meillä on edessämme verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta sanon kuitenkin mieluummin, että lähdetään taisteluun!

Puhe lastentekolakkoadressin luovutustilaisuudessa 12.9.2006

Arvoisa eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja, hyvät läsnäolijat.

Kiitos, että olette saapuneet paikalle vastaanottomaan tämän lastentekolakkoadressin. Osoitatte, että tämä teema on tärkeä, vaikka liian pitkään ja liian monelta taholta siitä on vaiettu eikä sen merkitystä ole myönnetty.

Tämän on nyt muututtava! Vanhemmuuden kustannukset on lopultakin jaettava tasan työnantajien kesken. Lapsi ei ole mikään äidin oma kiva pikkujuttu vaan molempia vanhempia samalla tavoin koskettava suuri asia.

Lastentekolakko aloitettiin virallisesti vappuna 2005. Todellisuudessa se on kuitenkin ollut käynnissä jo pidempään: tutkimusten mukaan suomalaisten ihannelapsimäärä olisi keskimäärin 2,4 lasta. Todellisuudessa lapsiluku on kuitenkin 1,7. Missä ovat nämä puuttuvat lapset?

Nuoret naiset eivät yksinkertaisesti uskalla hankkia lapsia. Nuoria naisia piinataan vuosien pätkätyökierteessä ja elämän epävarmuudessa. Esimerkiksi valtion palkkalistoilla olevista alle 30-vuotiaista naisista vain 10 %:lla on vakituinen työsuhde. Eihän lapsia uskalla tehdä, jos talous on turvattu vain seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin!

Vanhemmuuden kustannusten tasajako on ainoa ja paras ratkaisu tähän ongelmaan. Vasta kun nuori mies on työnantajalle yhtä kallis kuin nuori nainen, naisten pätkätyökierre saadaan katkaistua. Onkin pöyristyttävää, että näin yksinkertaista ratkaisua – joka kaiken lisäksi on toteutettu muissa pohjoismaissa jo vuosia sitten – näin vakavaan tasa-arvo-ongelmaan ei ole vielä otettu käyttöön.

Hallituksen esitys ei vielä ongelmaa täysin ratkaise. Toisin kuin esityksessä äitiysloma-ajan palkan korvausprosentti tulisi nostaa sataan ja jakoon tulisi sisällyttää myös sijaisen palkkaamisen kustannukset, äitiysloma-aikana lisääntyneiden sairaslomien ja lapsen sairauden tuomien poissaolojen kulut.

Kun lähdetään kerran tasaamaan kuluja, miksei tasata sitten kunnolla. Kun lopultakin ollaan tekemässä näin hyvä ja tärkeä uudistus, miksi se jätetään näin tökerösti vaillinaiseksi? Jäähän hallituksen esityksen mukaan edelleen kolmannes äitiysvapaan nykyisistä kustannuksista äidin työnantajan maksettaviksi.

Vetoammekin nyt eduskuntaan. Päästäkää käsistänne vain sellainen laki, joka on aidosti tasa-arvoinen ja joka aidosti jakaa vanhemmuuden kustannukset työnantajien kesken. Tehkää laki, jonka jälkeen meidänkin lastenvaunumme täyttyvät muulla kuin ansioluetteloilla, työhakemuksilla ja tenttikirjoilla.

Vaaliohjelmapuhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa syyskuussa 2006

Puheenjohtaja, hyvät valtuuskuntalaiset.

Kiitos tästä vaaliohjelmaluonnoksesta. Se on selvästi parantunut sitten viime keskustelumme. Ei edes juuri hävettäisi, vaikka menisimme tällä ohjelmalla vaaleihin asti. Muutamia muutoksia tänne kuitenkin toivon.

Ensinnäkin näyttää kovasti siltä, että viime vaalien kauniit puheet enemmästä ajasta ja vähemmästä roinasta ovat surkeasti unohtuneet. Koko ohjelmassa on vain pari yksittäistä lausetta siellä täällä, jotka edes sivuavat jaksamista, kiireettömyyttä ja vapaa-ajan merkitystä. Kuitenkin nämä teemat ovat yhä tärkeämpiä ja keskeisempiä yhteiskuntamme muuttuessa entistä epävarmemmaksi ja vaativammaksi. Kun opiskelijoista neljännes kärsii mielenterveysongelmista, eiköhän meidänkin ole syytä tämä aihe huomioida.

Opiskelijoilla on hyvä myös jatkaa. Olen nimittäin vankasti sitä mieltä, että tämä luonnos ohittaa opiskelijat ja korkeakoulumaailman aivan liian kevyesti. Kaikki luonnoksessa mainitut tätä koskevat kohdat ovat kyllä hyviä ja tärkeitä, mutta niitä on yksinkertaisesti liian vähän. Kaipaan ohjelmaan akateemisen vapauden korostamista ja putkitutkintojen vastustamista. Sivistysyliopistojen säilyttämisen tärkeyttä ja kaupallistumisen vastustamista. Me olemme ”se opiskelijapuolue”, joten ohjelmassamme tulee olla tilaa myös korkeakoulumaailman kysymyksille. Akateeminen vapaus, opintojen maksuttomuus ja julkisen rahoituksen säilyttäminen ovat niin keskeisiä aiheita, että meillä täytyy olla niihin selvä kanta. Ainoa syy vastustaa lukukausimaksuja ei saa olla ulkomaisten osaajien houkuttelu. Maksuttomuus on arvo sinänsä ja keskeinen asia mm. tasa-arvon kannalta.

Kolmas suurehko temaattinen heikkous tässä luonnoksessa on talouspuolella. Kun kaikki ympärillä paasaavat taukoamatta kilpailukyvystä ja sen suunnattomasta merkityksestä, emmekö edes me uskalla tehdä poikkeusta? Niin vain meidänkin vaaliohjelmamme talouspoliittinen osio alkaa sillä, kuinka Suomen kilpailukykyä voidaan monin eri keinoin parantaa. Ei kai tämä nyt kuitenkaan ole se mielestämme keskeisin talouteen liittyvä asia. Eikö taloudessa ole keskeisintä sen mukanaan tuoma hyvinvointi, tasainen tulonjako ja oikeudenmukaiset työmarkkinat? Talouskappaleen sisältö on hyvä, mutta ehdotankin sen rakenteen mullistamista. Aloitetaan sosiaalipoliittisella osiolla eli riviltä 170 eteenpäin. Seuraavaksi osioksi sopisi hyvin työttömyyttä, yhteiskunnallista vastuuta ja kulutusta koskeva pätkä eli rivit 141-169. Näin nykyinen alku eli rivit 128-140 jäisivät viimeiseksi. Kokonaisuus olisi vähintään yhä hyvänkuuloinen kuin nykyjärjestyksessään ja lisäksi se kertoisi paremmin arvoistamme.

Lisäksi joitain stilistisiä muutoksia tarvitaan. Vaikka lapsirakas olenkin, haluan kyllä koulutuksen ja ravinnon myös maailman aikuisille.

Kun ohjelmaa vielä tämän verran vielä hiotaan, olen oikein mielelläni julistamassa sen sanomaa kaduilla ja kabineteissa. Kiitos.