Yhteiskunnan loputtomat tehokkuus-, läsnäolo- ja uudistumisvaatimukset luovat erilaisia mielenterveysongelmia, varsinkin uupumusta, yhä useammalle. Esimerkiksi opiskelijoista joka neljännes kärsii mielenterveysongelmista! Jatkuva kiire heikentää ihmisten hyvinvointia. Yhteiskunnasta on saatava armollisempi. Kiireettömyys ja lepo ovat välttämättömiä niin ihmiselle itselleen kuin työssä jaksamiseksi. Kaikilla on oltava mahdollisuus valita vapaa-aikaa rahan sijasta, ja erilaisia joustavia työmuotoja onkin suosittava. Lisääntyvien mielenterveysongelmien hoitoon on ohjattava tarpeeksi määrärahoja.
Elämme yhteiskunnassa, jossa tärkeintä tuntuu olevan talouskasvu, kilpailukyvyn ylläpitäminen ja jatkuvasti paremmat suoritukset. Minkä ihmeen takia? Taloudellisesti Suomella menee jatkuvasti entistä paremmin, mutta juuri kukaan ei pääse nauttimaan näistä talouskasvun hedelmistä. Elämää leimaa kiire, epävarmuus, stressi, kilpailu, jatkuva tavoitettavuus ja itsensä ylittämisen vaatimus. Tuloksena ovat lisääntyvät mielenterveysongelmat, loppuun palaminen, tarve jäädä aikaisin eläkkeelle, perheenperustamisen lykkääminen ja urakeskeinen elämä.
Tässä ei todellakaan ole mitään järkeä. Ihmisten hyvinvointi, onnellisuus ja jaksaminen on nostettava kilpailukyvyn rinnalle arvostuksissa ja mittareissa. Mitataan välillä vaikka sairaslomatunteja ja nukuttuja öitä, niin nähdään, ettei Suomella välttämättä menekään niin hyvin: suomalaisesta työvoimasta yli puolella on jatkuvasti vähintään tunnin univelka.
Tähän on saatava muutos. Yhteiskunta ei ole kestävällä pohjalla, jos ensimmäisenä ajatellaan aina rahaa. Työelämässä tarvitaan uudenlaista ajattelua. Raha on voitava vaihtaa vapaa-aikaan ja erilaiset joustavat työmuodot on tehtävä mahdollisiksi. Elinkaariajattelun mukaisesti esimerkiksi pienten lasten vanhemmat ja lähellä eläkeikää olevat voisivat tehdä lyhyempää päivää ja antaa aikaa perheelleen ja omalle hyvinvoinnilleen. Vuorotteluvapaat, osa-aikatyö, etätyö jne. voivat kaikki parantaa ihmisten elämänlaatua.
Riittävä vapaa-aika, lepo ja rentoutuminen ovat tärkeitä paitsi ihmisen itsensä, myös talouden kannalta. Ei kukaan voi olla pitkään luova ja tehokas, jos häilyy koko ajan jaksamisen rajoilla. Jos työ ohittaa läheiset ja yhteisöllisyyden, heijastuu työntekijän pahoinvointi lopulta myös työnantajaan.
Järkeä yhteiskuntaan toisi myös siirtyminen perustuloon. Kun jokaisen vähimmäistoimeentulo olisi taattu, meillä olisi paremmat mahdollisuudet suunnitella omaa toimintaamme ja työskentelyä elämäntilanteemme ja tarpeidemme mukaisesti. Perustulo mahdollistaisi oravanpyörästä hyppäämisen tilanteessa, jossa seuraava vaihe on jo loppuun palaminen. Se joustavoittaisi myös esimerkiksi lisäkouluttautumista ja lasten hoitamista.
Jos et voi ottaa itseäsi niskasta kiinni, ota kuitenkin itseäsi kädestä kiinni.
Sekä yhteiskuntamme että yksittäiset ihmiset tarvitsevat asennemuutosta. Ajattelemme liikaa suorituksia, menestymistä ja sitä, miltä näytämme muiden silmissä. Oma hyvinvointi voi unohtua siinä sivussa. Tarvitsemme lisää lempeyttä ja armollisuutta. Maailma – sen paremmin Suomen talous kuin ihmisten oma oleminen – ei kaadu, vaikka välillä väsyy, sairastuu tai epäonnistuu. Aina on oltava mahdollisuus aloittaa alusta. On opittava hyväksymään se, että ilman lepoa ei jaksa, ilman vapaa-aikaa elämä köyhtyy ja ilman muita ihmisiä moni asia jää vaille merkitystä. Raha ei yksin riitä, ei globaalisti eikä yksittäisten ihmisten kohdalla.
Haluan nostaa jaksamisen ja hyvinvoinnin arvostusta tässä yhteiskunnassa. Jaksamista ei kuitenkaan synny itsestään. Siihen täytyy panostaa monin tavoin. Ennalta ehkäisevään mielenterveystyöhön on panostettava. Ongelmat tulee yrittää ehkäistä; laastarin laittaminen ei yksin riitä.
Ehkäisy ei kuitenkaan aina onnistu. Mielenterveystyöhön tuleekin panostaa nykyistä enemmän. Mielenterveysongelmien suuruudesta kertoo karua kieltään esimerkiksi se, että joka neljäs opiskelija kärsii mielenterveysongelmista. Mitä sukupolvestani jää historiaan, kun jo opiskeluaikoina olemme näin lopussa?
Mielenterveysmäärärahat onkin nostettava riittävälle tasolle. Kaikkiin vaivoihin ei pidä aina syytää lääkkeitä vaan esimerkiksi tarvitsevien on päästävä terapiaan. On huolehdittava paitsi määrärahoista, myös siitä, että hoidonantajia on riittävästi. Mielenterveyspalvelujen jonoja on lyhennettävä. On täysin kohtuutonta, että pahojen ongelmien kanssa painivat joutuvat odottamaan kuukausikaupalla. Tämä koskettaa ehkä rankimmin lapsia, jotka ovat yhteiskuntamme haavoittuvimpia yksilöitä. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin tuleekin kiinnittää erityistä huomiota.