Opiskelijat ovat pisimpään köyhdytetty kansaosa: opintoraha ei ole noussut 14 vuoteen. Opintososiaaliset edut on lopulta saatava kuntoon ja niiden on mahdollistettava täysipäiväinen opiskelu. Tällä hetkellähän opiskelijat käytännössä pakotetaan tekemään yhtä aikaa kahta työtä: opiskelemaan ja käymään palkkatöissä. Näin ei saa olla. Koko opintotuki on sidottava indeksiin, jottei tulotasomme jatkuvasti laske elinkustannusten noustessa. Akateeminen vapaus ja opiskelun maksuttomuus on ehdottomasti säilytettävä eikä opintoaikoja saa enää rajata. Opinto-ohjaukseen on panostettava kaikilla koulutusasteilla.
Vapaus, maksuttomuus, sivistys!
Opiskelijat pääsevät esille kauniissa puheissa. Siihen se valitettavan usein jääkin. Viime vuodet ovat olleet opiskelijoiden kannalta masentavia. Opintorahaa ei ole nostettu sitten 1990-luvun alun, opintoaikoja on rajattu, opetussektorin määrärahat vähenevät jatkuvasti, mikä aiheuttaa mm. korkeakoulujen perusrahoituksen vähenemistä, tehokkuusajattelua tuodaan yhä syvemmälle yliopistoon ja lukukausimaksuja väläytellään.
Tälle kehitykselle on tehtävä jotain. Jos nykyinen meno pääsee jatkumaan, suomalainen maksuton sivistysyliopisto on pian romutettu ja elämme maksullisten putkitutkintojen ja epäarvoistuvien koulutusmahdollisuuksien maailmassa. Itse vastustan ehdottomasti lukukausimaksuja. Ne sotivat koulutuksen tasa-arvoisuutta vastaan ja luovat tilanteen, jossa opiskelemaan pääsevät vain varakkaat, eivät lahjakkaat. Se myös johtaa tilanteisiin, joissa tutkinnot ovat todennäköisesti mahdollisimman suppeita eikä alaa uskalleta vaihtaa, jotta selvittäisiin mahdollisimman vähillä kustannuksilla. Tervetuloa putkitutkinnot!
Lukukausimaksut syövät myös sivistysyliopiston ajatusta. Suuri uhka sivistykselle ovat myös jatkuvat tehokkuusvaatimukset ja korkeakoulujen kaupallistuminen. Kaikki tutkimus ja opiskelu ei nyt yksinkertaisesti vain ole tehokasta eikä siitä sellaisia saa. Monet alat eivät sellaisinaan ole ”tuottavia” ja ”tehokkaita”, mutta silti niiden tutkimuksen ja opiskelumahdollisuuksien on säilyttävä. Jos kaikki uhrataan tehokkuuden ja talouskasvun alttareille, yhteiskuntamme köyhtyy valtavasti. Vientiteollisuus ei välttämättä kaipaa historioitsijoita, antropologeja tai filosofeja, mutta yhteiskuntamme kylläkin. Ainakaan minä en halua elää maailmassa, jossa vapaa ajattelu, kriittisyys, historia ja kauneudentaju ovat lähinnä katoavaa kansanperinnettä.
Maksuton opiskelu ja julkisin varoin ylläpidetty opetusverkosto tuleekin säilyttää. Yksityistä rahoitusta kannattaa pohtia, mutta sillä ei saa lähteä korvaamaan perusrahoitusta. Yksityiset rahoittajat ovat vaikeita niin sivistyksen kuin etiikankin kannalta. On riski, että esimerkiksi tutkimuksen vapaus kärsii, jos rahoitus tulee yksityisiltä tahoilta. Ne saattavat vaatia itselleen edullisia tutkimustuloksia, tulosten salaamista tai vastaavaa. Yksityiset rahoittajat haluavat todennäköisesti panostaa juuri ns. tehokkaisiin aloihin, mutta tämä ei saa aiheuttaa muiden oppiaineiden kuihtumista ja häviämistä. Haluan yliopiston, jossa voi edelleen opiskella kansatiedettä, latinaa, teoreettista filosofiaa ja kotimaista kirjallisuutta.
Kaksi työtä yhtä aikaa ja silti haukutaan laiskaksi.
Pitkien opiskeluaikojen ja viivästyneiden valmistumisten vuoksi on turha itkeä, kun opiskelijoille ei anneta mahdollisuutta opiskella täysipäiväisesti. Istuva hallitus lupasi suuren opiskelijaetuusuudistuksen, joka lopulta päätyi olemaan opintoaikojen rajaaminen ja opintolainan määrän korottaminen. Molemmat varmasti riemastuttivat opiskelijoita suunnattomasti. Asumislisään saatiin nostoa, mutta tämäkin toteutettiin vain eduskunnan päätöksellä. Hallitus ei siitäkään välittänyt.
Opintotukea on kuitenkin yksinkertaisesti nostettava – ja tällä kertaa ei lainapainotteisesti. Epävarmassa yhteiskunnassamme, jossa valmistumisen jälkeen työpaikasta, varsinkaan vakituisesta, ei ole mitään takeita, lainanotto ei houkuta kovinkaan monia. Opiskelijat ovat kuitenkin ainoa kansanosa, joka pakotetaan ostamaan leipänsä velaksi. Kohtuullista? Mielestäni ei. Opintorahaa on nostettava 15 % ja sidottava se indeksiin, jotta se nousisi samassa tahdissa elinkustannusten kanssa. Nykyään se on noin 20 % jäljessä kustannuksista. Jotain on pahasti pielessä, kun yhtä aikaa vaaditaan, että opiskelijat opiskelevat yhä nopeammin ja tehokkaammin, mutta rahaa tähän ei tipu, mikä pakottaa töihin opiskelujen ohella. Melko mahdoton yhtälö.
Terveydenhuolto, opinto-ohjaus ja samat mahdollisuudet kaikille.
Opiskelijat eivät kuitenkaan ole keskenäänkään tasa-arvoisessa asemassa. Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuolto hoidetaan Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiön kautta, jolloin se on meille edullista eivätkä jonot yleensä ole mahdottomia. Toisin on ammattikorkeakouluissa opiskelevien kohdalla. He ovat kunnallisen terveydenhuollon piirissä, jossa jonot ovat monesti toivottoman pitkät eikä palvelua aina saa opiskelupaikkakunnallaan, jos ei ole siirtänyt kirjojaan sinne. Tätä järjestelmää täytyy kehittää.
Myös perus- ja toisen asteen opiskelijoiden tilanteessa on parannettavaa. Alueelliset ja taustaan liittyvät erot ovat kasvamaan päin, vaikka ne onneksi ovatkin vielä pieniä. Vastustan ns. tasoryhmiä peruskoulussa – ihmisiä ei pidä lähteä luokittelemaan ”hyviin” ja ”huonoihin” tai ”menestyjiin” ja ”häviäjiin”. Kaikille pitää antaa samat mahdollisuudet. Luokkakokojen paisumiseen pitää myös kiinnittää huomiota. Toisella asteella pitäisi luopua järjestelmästä, jossa vanhempien tulot vaikuttavat opiskelijan tukien suuruuteen. Pidän kuitenkin vielä tärkeämpänä opintotuen korotusta, sillä se kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin opiskelijoihin, kun taas edellä mainittu uudistus koskettaa vain osaa.
Kaikilla koulutusasteilla täytyy huolehtia opinto-ohjauksesta ja mielenterveyspalveluista. Kunnollinen ohjaus nopeuttaa opintojen etenemistä, estää vääriä alavalintoja ja vähentää turhaa stressiä. Korkeakouluissa tiedekuntien ja laitosten tulisi koordinoida opetustaan, jotteivät kaikki kurssit olisi samassa periodissa ja yhtä aikaan vaan että opintoja voisi tehdä tasaisesti pitkin vuotta. Kaikki arkipäivät tulee lisäksi ottaa tehokkaaseen käyttöön.
Mielenterveyspalvelut ovat valtavan tärkeitä kaikilla koulutusasteilla. Yhä nuoremmat kärsivät mielenterveysongelmista ja tehokkuutta vaativa yhteiskuntamme stressaa kaikilla koulutusasteilla. Ongelmiin tulee saada apua riittävän ajoissa. Aikainen puuttuminen ehkäisee myös koulun keskeyttämistä, opintojen viivästymistä ja tilanteen pahenemista.