Vaalit lähestyvät

8.8.2008

Vaalit lähestyvät pikku hiljaa. Vielä niihin on yli kaksi ja puoli kuukautta mutta nopeasti tuo aika vierähtää. Tässä vaiheessa tehty työ on aika yksinäistä kirjoittelua ja nettisivujen päivittämistä. Syys-lokakuussa vaalityö sitten siirtyy kaduille. Tässäkin vaiheessa voit hyvin tulla mukaan! Tukiryhmään pääset laittamalla meiliä minulle.

Nouse jo!

Puhe Tovin syyskokouksessa 28.11.2006

Tervehdys rakkaat ystävät ja hyvää maksuttoman koulutuksen päivää!

En kuitenkaan nyt puhu maksuttomasta koulutuksesta vaan eräästä toisesta ajankohtaisesta opiskelija-aiheesta.

Vuosi lähenee loppuaan ja kaiken maailman päättäviä kokouksia pidetään siellä täällä. On syyskokousta, liittaria. Monessa kokouksessa päätetään ensi vuodelle budjetti. Näin tehdään myös eduskunnassa.

Lähiviikkoina saamme siis lopullisesti tietää, mitä ensi vuodelle oikein halutaan. Kyseessä on vaalivuosi, ja on kiinnostava nähdä, mitä ryhmiä eduskunta kosiskelee. Ehkä maanviljelijöitä, ehkä suurjohtajia, ehkä tiettyjä alueita. Yksi ryhmä olisi erityisesti kosiskelujen arvoinen. Sitä ei ole kosiskeltu pitkään aikaan, joten se iloitsee vähästäkin. Se on lukumääräisesti suuri, satojen tuhansien joukko, joten kaikupohjaa maaliskuun vaaleja varten luulisi löytyvän.

Ja lisäksi, tämä ryhmä todella tarvitsee uudistuksia. Sen keskeisintä etuutta ei ole nostettu 14 vuoteen. Sen tulotaso on jäänyt täysin jälkeen yleisestä tasosta. Se alkaa olla jo melko kyllästynyt. Se olemme me.

Lopettava eduskunta saisi uskoakseni monta kaunista kiitosta, jos opintorahaa lopulta nostettaisiin 15 prosenttia. Kyseessä ei olisi mikään ansioton mielistely vaan todelliseen tarpeeseen vastaaminen. Nykyinen tukitaso lainapainotteisuuksineen pakottaa opiskelijat todella epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Joko joudumme nostamaan lainaa elääksemme – mihin mitään muuta kansanosaa ei pakoteta – tai sitten joudumme paiskimaan kahta työtä yhtä aikaa. Kuka muu joutuu elämään näin?

Nykyinen malli alkaa jo kantaa hedelmää. Opintoajat ovat monesti kaukana tavoitevalmistumisajoista. Meitä vaaditaan valmistumaan viidessä vuodessa, mutta nykyisellään pystymme keskimäärin kuuteen. Monilla opiskeluvuosien määrä paisuu toiselle kymmenelle. Eikä ole harvassa nekään opiskelijat, jotka eivät koskaan saavuta kummallisempaa titteliä kuin esimerkiksi valt. yo.

Lisäksi jatkuva kiire, tehokkuusvaatimukset, työn ja opiskelujen yhdistäminen, rahan laskeminen ja vastaava aiheuttavat stressiä ja uupumusta. Ei ole ihme, että neljännes opiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista, mutta surullista se kyllä on. Jos jo opiskeluaikoina poltamme itsemme loppuun, meistä ei saa kovin tehokkaita ja jaksavia työntekijöitä. Mitä sukupolvestamme oikein jää historiaan, kun jo opiskeluaikoina olemme näin lopussa?

Eduskunnan alkaa lopulta olla aika myöntää nämä tosiasiat ja tehdä niiden vaatima teko: nostaa opintorahaa. Muuten saattaa käydä niin, että opiskelijat lähtevät paitsi barrikadeille myös vaaliuurnille muutos mielessään.

Kiitos.

Feministinen aloite

Feministisen aloitteen julkaisutilaisuus 31.1.2007, tilaisuuden avaus

Tervetuloa Suomen Feministisen aloitteen julkaisutilaisuuteen. Olen Sini Terävä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitosta ja kerron vähän aloitteen taustoja.

Feministinen aloite on poliittisten nuorisojärjestöjen ja suomalaisten kärkipoliitikkojen yhteishanke. Aloitteen tavoitteena on osoittaa, ettei feminismi ole mitään pelottavaa ja radikaalia vaan sen tavoite on yksinkertaisesti saavuttaa yhteiskunta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia.

Feministinen aloite konkretisoituu taovitelistaan, joka on jaettu teille. Tavoitelista löytyy myös aloitteen nettisivuilta, jotka aukeavat huomenna osoitteessa www.feministinenaloite.org. Sivuilta löytyy mm. suomalaisia feministejä, jotka kertovat omasta feminismistään, sekä mahdollisuus antaa nimensä feministilistaan.

Tasa-arvo on valitettavasti vielä kaukana, mutta onneksi monet meistä ovat sitoutuneet sen edistämiseen. Päästänkin ääneen kauniit feministimme

Sari Sarkomaa (kok)
Heidi Hautala (vihr)
Christina Gestrin (rkp, tuurasi Wallinia)
Annika Lapintie (vas)
Merja-Hannele Vuohelainen (sd, tuurasi Feldt-Rantaa)

Sumuvuori varapuheenjohtajaksi

Puoluekokous 2007, kannatuspuheenvuoro

Tervehdys ystävät.

Olen Sini Terävä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitosta.

Olemme Vinossa pohtineet tätä varapuheenjohtajakysymystä todella paljon – kuten varmasti moni muukin tässä salissa. Olemme pohtineet sitä kokonaisuutena, miettineet alueellisuutta, imagoa, sukupuolijakaumaa, sinisyyttä, punaisuutta ja sen sellaista.

Vinolle keskeisintä on kuitenkin se, että loppujen lopuksi olemme tekemässä poliittista päätöstä. Päätöstä, jossa arvot, ihanteet, tavoitteet ja keinot ratkaisevat.

Järjestöni ykkösehdokas löytyikin yhteisten arvojen kautta.

Mielestäni tämä puolue tarvitsee puheenjohtajistoonsa pasifistin ja feministin. Tarvitsemme henkilön, jolle rauha, solidaarisuus ja tasa-arvo ovat keskeisiä tavoitteita, mutta joka liikkuu asiantuntevasti myös talouden maailmassa.

Henkilön, joka haluaa poistaa köyhyyden ja toteuttaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Jolle ihmisoikeudet ja vähemmistöjen oikeudet ovat keskeinen poliittinen tavoite. Henkilön, josta ei sitten millään saa ahdasmielistä.

Tarvitsemme henkilön, joka yhtä aikaa on tavoitteiltaan idealisti mutta löytää oikeat keinot.

Vinon mielestä tämä puolue – me kaikki – tarvitsemme Johanna Sumuvuoren varapuheenjohtajaksemme.

Kiitos.

Puolueen toimet suvattava

Puoluekokous 2007, ViNOn ja Vihreiden Naisten aloitteen esittely

Hei taas.

Ajattelin esitellä muutaman ajatuksen ViNOn ja Vihreiden Naisten aloitteen puolesta. Mehän esitämme, että puoleen sisällä tehtäisiin sukupuolivaikutusten arviointi. Laskettaisiin, mitkä ovat eri elimien sukupuolijakaumat, pohdittaisiin, miten eri päätökset vaikuttavat eri sukupuoliin jne.

ViNOa pidetään ehkäpä muita vihreitä järjestöjä radikaalimpana, jopa aatteellisempana. Silti meidän sukupuolijakaumamme näyttävät tältä:

aktivinon viestit: 68% miehiä, 32% naisia
liittokokouspuheenvuorot: n. 70% miehiä, n. 30% naisia
jäsenjärjestöjen puheenjohtajat: 70% miehiä, 30% naisia
jäsenjärjestöjen sihteerit: 16% miehiä, 84% naisia

On aika ilmeistä, ettei tasa-arvo toteudu itsestään vain siksi, että olemme vihreitä. Sisäiseen tasa-arvoon on panostettava, sen eteen on tehtävä töitä ja se on huomioitava kaikessa toiminnassa.

Hallitus kertoi vastauksessaan monia tapoja, joilla tasa-arvo huomioidaan. Mielestämme tämä ei kuitenkaan riitä. Tasa-arvotyöryhmä on hyvä elin pohtimaan tasa-arvokysymyksiä. Se ei kuitenkaan esim. tänä vuonna ole toiminut. Jos haluamme todella panostaa sisäiseen tasa-arvotyöhön, tähän on ohjattava todellisia resursseja. ViNO toivookin, että sisäinen tasa-arvotyö annettaisiin esimerkiksi poliittisen sihteerin vastuulle, tasa-arvotyöryhmän lisäksi.

Kiitos.

Vihreiden kunnallisvaaliohjelmasta

Puoluevaltuuskunta 4/2007, kunnallisvaaliohjelman lähetekeskustelu

Tervehdys ystävät.

Viime valtuuskunnassa puhuttiin melko paljon porvaripuolueiden kanssa tehtävän yhteistyön luomasta ”punavihreästä ahdistuksesta”. Uskon, että tämä ahdistus on teema, joka on syytä huomioida myös kunnallisvaaleissa.

Tuntuu, että kunnallispolitiikka on erityisesti paikka, jossa meitä syytetään oikeistolaisuudesta ja kokoomuksen apupuolueena olemisesta. ”Porvarihallituksen” leima ei varmasti ainakaan helpota tilannetta.

Mun mielestä olisi outoa, jos vasemmistopuolueet eivät taas kerran käyttäisi tätä meidän ”oikeistolaisuutta” jollain tavalla hyväkseen.

Melkein sanoisin, että jos lainataan muiden puolueiden värejä, ollaan sitten mielummin vähän punaisia kuin vähän sinisiä.

Olennaista kuitenkin on se, että me saadaan kunnolla perusteltua, miksi kaikki uudet ratkaisut eivät ole automaattisesti oikeistolaisia.

Kunnallisvaalit ovat ehkä kaikkein eniten hyvinvointivaltiovaalit. Hyvinvointihan lähtee hyvin pitkälti alhaalta, lähellä ihmistä tehtävistä päätöksistä.

Tuntuu, että vasemmistopuolueiden hyvinvointivaltioretoriikasta huolimatta me ollaan ainoa puolue, joka todella haluaa säilyttää suomalaisen hyvinvointivaltion. Kun katsoo viime hallituksen tekoja, demarien hyvinvointipuhe on kyllä pelkkää puhetta.

Me olemme ainoa puolue, joka tavoittelee kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Me olemme ainoat, jotka olemme ymmärtäneet, että hyvinvointivaltion ylläpito vaatii kunnollista sosiaaliturvaverkostoa, hyviä peruspalveluja, kulttuuria ja ihmisten mahdollisuutta elää itselleen hyvää elämää.

Näiden lisäksi olennaista hyvinvointivaltion säilyttämisessä on ympäristöteot. Ei meillä ole hyvinvointivaltiota, jos riistämme ympäristöä. Ei meillä ole hyvinvointivaltiota, jos ainoa tapa liikkua on autoilla. Ei meillä ole hyvinvointivaltiota, jos meillä ei ole puhdasta luontoa tuomassa terveyttä.

Me olemme ymmärtäneet tämän. Kunnallisvaaleissa on olennaista kertoa se muillekin.

Miesten vastaliike!

Puoluekokous 2008, poliittinen keskustelu

Tervehdys ystävät.

Olin eilen kesätyöni myötä erään sosiaali- ja terveysministeriön osaston kehittämispäivillä. Yhdessä vaiheessa puhuttiin yhteisöllisyydestä ja esimiehen osoittamasta huomiosta.

Eräs naistyöntekijä kysyi, miten sen naapuriyksikön esimiehen sitten saa tervehtimään. Korkeassa asemassa oleva mies huusi vastaukseksi ”Käytä lyhyempiä hameita!”

Tämä on yhteiskunta, jossa elämme. Ja tässä samassa yhteiskunnassa feministejä pidetään yhä usein huumorintajuttomina, yksisilmäisinä tosikkoina, fanaatikkoina tai muuten vain outoina.

Usein väitetään, että feministit ovat miestenvihaajia, jotka leimaavat ja syyllistävät kaikkia miehiä.

Mielestäni eräs toinen taho kyllä leimaa miehiä feministejä enemmän.

Olen nainen. En todellakaan suostuisi siihen, että sukupuoleni nimeä käytettäisiin eri mieltä olevien uhkailemiseen, kokonaisen tieteenalan haukkumiseen ja tieteenteon kieltämiseen, yksipuolisen maailmankuvan levittämiseen tai vihaviestien syytämiseen.

Näin miesten nimeä kuitenkin käytetään.

Eikö tämä ”miesaktivistien” toiminta ole leimaamista?

Eikö näin anneta todella yksipuolinen ja ikävä kukva kaikista miehistä?

Kun lehdissä kirjoitetaan ”merkittävistä miesaktivisteista”, puhutaan yleensä todellisuudessa kiihkoilevista sovinisteista.

Miten te miehet sallitte tämän?

Miten nämä kiihkoilijat saavat edustaa kokonaista sukupuolta, olla ”miesten aktiivisin joukko”, ”miesaktivistit”?

Miehet, perustakaa vastaliike!

Älkää antako näiden sovinistien puhua teidän nimissänne.

Kaason puhe

Annan ja Timon häät 28.6.2008, kaason puhe

Tervehdys rakkaat ystävät!

Olen siis tuon ihanan morsiamemme sisko ja toinen kaasoista. Kun Anna kertoi häistä vuosi sitten, pyysi minua kaasoksi ja pyysi pitämään tämän puheen, olin aivan innoissani. Olen edelleen. Mutta vähän kyllä myös jännittää. Minä kun yleensä pidän lähinnä poliittisia puheita, mitä tämän ei pitäisi olla.

Kun olin lukiossa, minulla ja muutamalla ystävälläni oli epävirallinen vanhapiikakerho. Tuntui, että ympärillä kovin monet seurustelevat emmekä voineet ymmärtää, miksi kuitenkin niin monet mahtavat naiset olivat sinkkuja. Olimme itse eläviä esimerkkejä näistä mahtavista naisista, mutta myös muut, kuten Anna. Päädyimme siihen, että ainoa syy, miksi emme seurustele, on se, että miehet pelkäävät kauniita ja älykkäitä naisia. Tämä oli ainoa kuviteltavissa oleva syy. No, oli meillä kaikilla tosin melkoisen kovat kriteeritkin.

Kun sitten lähdin opiskelemaan Turkuun, meillä oli Annan kanssa alusta asti tapana, että kerran syksyssä ja kerran keväässä vietetään yhdessä viikonloppu joko Turussa tai Tampereella. Kierrämme kauppoja, käymme elokuvissa, ulkona syömässä, teemme pitkiä kävelyitä, pohdimme tulevaa ja juoruamme. – Varaan saman option tuohon siskooni edelleen! –

Marraskuun alussa 2005 Anna oli sitten vuorostaan käymässä Turussa. Oltiin syömässä Trattoria Romanassa perjantai-iltana. Puheltiin niitä näitä, kun Anna yhtäkkiä näytti vähän salamyhkäiseltä ja sanoi, että ”mulla on treffit!” Olin ihan, ”mitä mitä mitä! Kerro kaikki!” Anna sitten kertoi Timosta ja heidän tapaamisestaan. Sain kuulla myös muutaman Timon Annalle esittämän kohteliaisuuden. Kesken tanssin Timo oli sanonut jotain tällaista ”Susta tulee varmasti hyvä lääkäri, kun potilaat parantuu jo siitä, kun ne katsoo sun silmiin!” Olin todella vaikuttunut. Ei selvästikään mikään turha mies.

Sitten olen onnekseni jo muutaman vuoden ajan saanut seurata Annan ja Timon onnea. Anna on aina ollut minulle todella läheinen ja olemme aina pystyneet puhumaan kaikesta. Anna on aina ollut todella rohkaiseva, altis kehumaan minua, kauneuttani, älyäni. En tiedä, olenko yhtä usein kertonut Annalle, kuinka hurjan tärkeä hän on minulle.

Anna on aina ollut minulle esikuva. Lukion psykologian tunnilla opettaja kyseli meiltä, milloin opimme kävelemään. Kun kerroin, että yhdeksänkuisena, opettajan mielestä se oli vanhempien kannalta liian aikaisin. Mutta minun vain piti oppia nopeasti pääsemään lujaa eteenpäin. Olihan minulla maailman paras kannustin, jonka perässä tuli pysyä: isosiskoni Anna. Anna oli minulle maailman suurin ihme. Onneksi Timolla taitaa olla aika hyvä kunto, jotta hän pysyy tämän maailman suurimman ihmeen perässä!

Jos en, Anna, ole riittävän usein kertonut, kuinka ihana olet, haluan nyt sanoa tämän. Kun kiersimme etsimässä hääpukuja, kun sovittelit niitä ja varsinkin tätä nyt päälläsi olevaa, olit aivan valtavan kaunis. Minua alkoi melkein itkettää, kun näin, kuinka kaunis, hymyilevä ja onnellinen olit silloin ja olet nyt. Toivon, että saatte olla yhdessä monet pitkät vuodet yhtä onnellisina.

Anna ja Timo. Haluan vielä antaa teille jotain. Tämä laulu kertoo mielestäni todella kauniisti rakkaudesta. Haluan antaa tämän teille muistoksi tästä hetkestä.

Opiskelukyky opiskelijan näkökulmasta

Alustus opiskelukyvystä Kehrä-seminaarissa 11/2007

Hei.

Olen Sini Terävä, Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen ja sosiaalipoliittinen vastaava. Opiskelen poliittista historiaa eli alaa, joka ei millään tavalla liity hyvinvointiin. Seuraavat ajatukset ovatkin puhtaasti yhden opiskelijan omakohtaisia ajatuksia siitä, mitä opiskelukyky on.

Mielestäni opiskelukyvyn pohjalla, sinä kaikkein perimmäisenä asiana on motivaatio. Toki on mahdollista opiskella ihan tehokkaastikin alaa, joka ei kummemmin kiinnosta, mutta todellinen opiskelukyky vaatii silti mielestäni kiinnostuksen opiskelualaa kohtaan. Ei kaikkien kurssien tarvitse olla järisyttävän kiinnostavia tai huiman monipuolisia, mutta opiskelualan täytyy tarjota jotain mielenkiintoa herättävää, jotain mihin haluaa paneutua syvemmin.

Jos opiskelee ”väärää alaa”, opiskeluihin liittyy helposti vastahakoisuutta ja välinpitämättömyyttä. Opiskelija kyllä kykenisi opiskelemaan, mutta se ei vaan huvita, ei tunnu vaivan arvoiselta.

Mielestäni olennainen osa opiskelukyvyssä on juuri halu ja sitoutuminen opiskeluihin. Vaikka opiskelijalla olisi ulkoapäin katsottuna kaikki edellytykset opiskeluun, opiskelukykyä ei silti välttämättä ole, jos kiinnostusta opiskelualaan tai motivaatiota opiskeluun ylipäänsä ei ole.

Toisaalta motivaatiota voi löytyä roppakaupalla, mutta opiskelukyky ei silti ole kohdallaan. Opiskelijalla tulee nimittäin olla mahdollisuus opiskella. Tätä ei valitettavasti ole läheskään kaikilla nykypäivän opiskelijoilla.

Ensinnäkin riittämätön toimeentulo voi olla yksi este opiskelujen tiellä. Opintoraha ja asumislisä ovat tällä hetkellä niin pienet, että hyvin harva elää yksin niillä. Tämä laman elänyt, pätkätyöläissukupolvi ei kovin mielellään halua ottaa lainaa ostaakseen leipänsä. Näin ollen moni opiskelija päätyy töihin paitsi kesäisin, myös lukukausien aikana.

Työssäkäynti voi toki tuoda hyvää lisää opintoihin ja syventää opittua. Se voi kuitenkin myös uhata opiskelukykyä tosi monella tavalla. Ensinnäkin töihin käytetty aika on ihan konkreettisesti pois opinnoista. Toisekseen opiskelija joutuu hajottamaan paitsi ajankäyttönsä, myös keskittymisensä. Työ voi olla stressaavaa, jolloin se pyörii mielessä opintojenkin aikana. Opiskelija saattaa yksinkertaisesti olla töiden jälkeen niin väsynyt, ettei vain jaksa opiskella. Monesti työvuoroja ei pysty järjestämään saumattomasti opintojen kanssa ja niin edelleen.

Riittämätön toimeentulo ei kuitenkaan ole ainoa este opiskelumahdollisuuksien edessä. Myös terveys voi uhata opiskelukykyä. Opiskelijan opiskelukyky on mielestäni heikentynyt aina tämän sairastaessa. Heikentyminen voi olla hyvin lyhytaikaista, esimerkiksi flunssasta tai päänsärystä tai erinäisistä itse aiheutetuista taudeista.

Mutta toisaalta erilaiset pidemmät sairaudet uhkaavat selvästi opiskelukykyä. Vaikka sairaus ei sinänsä olisi mitenkään vaarallinen tai vakava, mutta jos se aiheuttaa esimerkiksi jatkuvaa kipua – kuten vaikka selkäkivut – on sillä väistämättä vaikutusta opiskelukykyyn. Jos johonkin paikkaan sattuu koko ajan, ei kai kukaan voi opiskella täysillä. Oma asiansa ovat tietysti vakavat sairaudet, jotka estävät opiskelun kokonaan.

Kuitenkin fyysisiä sairauksia ehkä jopa suurempi uhka opiskelukyvylle ovat mielenterveyden ongelmat. Jo ”pelkkä” stressi voi olla haitaksi opiskelukyvylle, varsinkin jos se pitkittyy. Kun mennään vakavampiin mielenterveysongelmiin, opiskelukyky saattaa muuttua täysin olemattomaksi. Meidän tehokkuutta vaativa yhteiskuntamme, opintoaikojen rajaukset, riittämätön toimeentulo ja suorituspaineet ajavat aivan liian monet uupumukseen ja loppuun palamiseen. Väsyneenä ei yksinkertaisesti opi hyvin eikä pysty kunnolla keskittymään.

Kaikki mielenterveyden ongelmat eivät tokikaan estä opiskelua, mutta kyllä ne opiskelukykyyn vaikuttavat. Esimerkiksi stressaantunut voi hyvinkin saada opintopisteitä kasaan, mutta opintojen tuoma ahdistus voi olla tosi kovalla tasolla. Väsynyt taas saattaa käyttää suhteettoman paljon aikaa yhteen kurssiin heikentyneen keskittymiskykynsä takia. Paha uupumus sitten saattaa estää kokonaan opintojen tekemisen, samoin kuin masennus.

Koen, että keskittyminen on kaiken kaikkiaan olennainen asia opiskelukyvyssä. Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus keskittyä opintoihin. Täytyy olla fyysinen mahdollisuus keskittymiseen, lähtien liikkeelle ihan niinkin yksinkertaisesta kuin rauhallisesta tilasta opiskelua varten. Opiskelijalla on myös oltava mahdollisuus keskittyä yhtäjaksoisesti opintoihin riittävän pitkän ajan. Ei opiskelusta tule juuri mitään, jos sitä tekee puolen tunnin tai tunnin pätkissä töiden, harrastusten tai kokousten välillä. Tai ei se ainakaan itselläni järin optimaalista ollut=).

Lisäksi opiskelijan pitää pystyä keskittymään päänsä puolesta. Hyvä opiskelukyky vaatii sitä, että voi sulkea muut asiat ulkopuolelle ja keskittyä vain sillä hetkellä opiskeltavaan asiaan. Jos on jatkuvasti stressaantunut ja kiireinen, on monta rautaa tulessa, näin ei kyllä ole.

Mielestäni opiskelukyvyn kannalta on kuitenkin keskeistä se, ettei opiskelija ole vain opiskelija. Jotta opintoihin riittää motivaatiota ja opiskeluun jaksamista, tarvitsee opiskelija sitä paljon puhuttua omaa elämää. Jos elämä pyörii vain opintojen tai opintojen ja työn ympärillä, en usko, että opiskelukyky on pidemmän päälle kovin hyvä.

Oppiminen vaatii lepoa ja opiskelu vastapainoa muista asioista. Jos koko elämä on pelkkää tenttiin lukua, alkaa se väistämättä maistua puulta jossain vaiheessa. Ei kukaan jaksa kovin pitkään pelkkää tehokasta opiskelua, puurtamista 24/7. Se on mahdollista jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se alkaa näkyä joko suoritusten tasossa tai kiinnostuksessa tai jaksamisessa – tai kaikissa näistä.

Opiskelukyky vaatii myös kykyä rentoutua. Pelkkä puurtaminen kyllä kääntyy jossain vaiheessa itseään vastaan. Ei ole hyväksi opinnoille, jos niille ei jää riittävästi aikaa muilta aktiviteeteilta, mutta ei myöskään ole hyväksi, jos opiskelijalla ei ole mitään keinoja rentoutua. Uskon vakaasti siihen, että välillä on oltava laiska ja tehoton.

Uskon, että hyvä opiskelukyky vaatii tunnetta elämänhallinnasta. Jos on kovin epävarma itsestään, jos aikaa kuluu pennin venyttämiseen tai jos ihmissuhteissa on pahoja ongelmia, tämä näkyy varmasti opiskelukyvyssä. Elämässä pitää mennä suhteellisen hyvin tai ainakin pitää olla tunne, että saa pidettyä langat käsissä, jotta voi keskittyä opintoihin. Opiskelukykyä rampauttaa ihan varmasti se, jos mielessä pyörii epävarmuus tulevasta tai vaikka riidat ystävien kanssa.

Lopuksi opiskelukyky tarvitsee mielestäni riittäviä osaamisen ja onnistumisen kokemuksia. Kyllähän opiskelija puurtaa ihan mielellään vuodesta toiseen, mutta harva siihen kykenee, jos ei välillä saa kokea ”mähän osaan tän!” ja ”onpa kiinnostavaa!” –tunteita.