Tekijä: admin

Vastaukseni Helsingin Sanomien Puolueiden tulevaisuuden toivot -kyselyyn kesältä 2006

1. Mitkä tärkeät aiheet jäävät nykyisten päättäjien asialistan ulkopuolelle?

Täysin unohdettu teema tuntuu olevan ihmisten jaksaminen ja mielenterveyskysymykset. Yhteiskunta ei ole kestävällä pohjalla, kun ihmiset pakotetaan jatkuvaan kilpailuun, tehokkuuteen ja suorittamiseen ja ihmisten arvon mittariksi kelpaavat vain suoritukset ja näytöt. Tämä vääristyminen uhkaa vakavasti ihmisten hyvinvointia. Mitä omasta sukupolvestani jää historiaan, kun jo opiskeluaikoina joka neljäs kärsii mielenterveysongelmista?

Myös prekarisaatiosta ja työelämän epävarmistumisesta puhutaan liian vähän. Kaikenlainen epävarmuus leimaa nykyistä työelämää yhä suuremmissa määrin, mutta päättäjät, korkeimpana itse pääministeri, eivät suostu huomioimaan tätä. Työelämän joustot ja epävarmuus pitäisi nostaa keskeiselle sijalle politiikan agendalla.

Ihmisoikeusasioihin kiinnitetään aivan liian vähän huomiota. Esimerkiksi Suomen ulkopoliittiset toimijat eivät selvästikään arvosta ihmisoikeuksia kauniita puheita pidemmälle.

Myöskään ympäristökysymykset eivät edelleenkään saa ansaitsemaansa huomiota päättäjien mielissä. Ilmastonmuutos on aikamme suurin poliittinen kysymys ja meitä kaikkia uhkaava ongelma. Kaikkien olisi lopultakin syytä myöntää tämä. Kilpailukyvyn perään on turha itkeä, jos merenpinta on neljästä seitsemään metriä nykyistä korkeammalla.

2. Mitä arvoja nuorten pitäisi ajaa läpi yhteiskunnassa?

Nuorten pitäisi olla ensimmäinen aidosti kansainvälinen sukupolvi, joka osaa katsoa asioita yli vanhojen valtionrajojen ja vastata globaaleihin ongelmiin. Ei saa olla niin, että länsimaissa ihmiset miettivät toisen citymaasturin hankkimista, kun yhtä aikaa 15 000 lasta kuolee päivittäin aliravitsemukseen.

Meillä on myös mahdollisuus tuoda politiikkaan ja yhteiskunnalliseen elämään suvaitsevaisuutta, solidaarisuutta ja radikaalisuutta. Nuorten on uskallettava myöntää, että jatkuvan talouskasvun palvonta on haitallista sekä meille itsellemme että ympäristölle. Politiikan pitäisi kuitenkin luoda hyvinvointia ja onnellisuutta, ei tuhoutuvaa ympäristöä ja loppuun palaneita ihmisiä.

3. Pitäisikö Turkki hyväksyä EU:n jäseneksi? Pitäisikö EU:n laajentua vielä Turkin jälkeen?

Turkki ei vielä ole valmis EU:hun. Sen ihmisoikeustilanne on vielä kaukana hyvästä ja maa tuntuu välillä olevan jopa sisällissodan partaalla. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksei Turkki voisi joidenkin vuosien päästä liittyä Unioniin, kunhan sen ihmisoikeus- ja poliittinen tilanne paranevat. Esimerkiksi kurdien aseman on ehdottomasti parannuttava. Myös Kyproksen-kysymykseen on löydyttävä järkevä ratkaisu.

Laajentuminen on mielestäni muutenkin hyvä asia, kunhan liittyvät maat täyttävät jäsenyyskriteerit esimerkiksi juuri ihmisoikeuskysymyksissä. EU on kuitenkin lähtökohtaisesti tuonut hyvää jäsenilleen ja toiminut rauhoittavana ja tasapainottavana tekijänä Euroopassa. Soisin sen kasvattavan rooliaan myös maailmanpolitiikassa.

4. Pitäisikö Suomen liittyä Natoon? Tai kehittää EU:n yhteistä puolustusta?

Suomen ei todellakaan tule liittyä Natoon. Nato on jäänne kylmän sodan ajoilta, jonka rooli nykymaailmassa on jokseenkin outo. Se tuntuu olevan lähinnä Yhdysvaltojen politiikan jatkumo ja täysin sen talutushihnassa. Suomea ei uhkaa mikään sellainen tekijä, jonka torjumisessa Natosta olisi hyötyä. Uhkiamme ovat lähinnä ilmastonmuutos, kansainvälinen rikollisuus, ympäristökatastrofit, ihmisoikeusongelmat jne. Näiden ratkaisussa perinteisellä sotilaallisella puolustuksella ei juurikaan ole roolia.

En myöskään koe EU:n yhteistä puolustusta millään tavalla välttämättömäksi. EU:n pitäisi pikemminkin toimia rauhan edistäjänä ja osoittaa, että on mahdollista elää ilman sotaa.

Maailmanpolitiikassa pitäisi lähtökohtaisesti muutenkin panostaa nykyistä enemmän globaaliin kansalaisyhteiskuntaan, neuvotteluihin ja rauhanomaiseen toimintaan. Esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien roolin vahvistaminen olisi mielestäni hyvin tärkeää. Historia on jo osoittanut, mihin sotilaalliset ratkaisut johtavat.

5. Pitäisikö homoille sallia adoptio?

Ehdottomasti. Mielestäni homoille kuuluu täysin samat oikeudet kuin heteroillekin.

6. Ovatko tuponeuvottelut tarpeen?

Tuponeuvotteluissa on paljon hyvää, mutta ne ovat osittain ajastaan jälkeenjääneitä. Esimerkiksi pätkä-, keikka- yms. työläisten tilannetta ei tupopöydissä mietitä läheskään tarpeeksi. Tupo ei myöskään ole ratkaissut tasa-arvo-ongelmia, kuten akateemisesti koulutettujen naisten palkkakuoppaa. Myös vanhemmuuden kustannusten jakaminen on hautautunut tupopöytään.

Näen kuitenkin, että tupolla on roolinsa vastaisuudessakin, kunhan myös jonkinsorttinen uudistuminen toteutetaan.

7. Pitäisikö ydinvoimaa lisätä? Tai luopua siitä?

Ydinvoiman käyttöä ei pidä lisätä. Ydinvoima on vain epävarma hätäratkaisu, joka ei voi ratkaista energiaongelmia pitkällä aikavälillä ja johon lisäksi sisältyy lukemattomia ongelmia. Uraani on kuitenkin rajallinen luonnonvara, jonka varaan ei voi pitkään laskea. Lisäksi ydinvoimalaonnettomuudet ovat todellinen riskitekijä. Suuri ongelma on myös ydinjätteen käsittely ja loppusijoittaminen.

Energiaratkaisuissa onkin syytä panostaa uusiutuviin energiamuotoihin ja energiansäästöön. Ydinvoimasta pitää luopua vähitellen, mutta en näe järkeväksi tällä sekunnilla purkaa kaikkia ydinvoimaloita.

8. Pitäisikö kirkko irrottaa nykyistä selkeämmin valtiosta?

Suomen nykyinen järjestelmä ei kohtele eri uskontoja tasa-arvoisesti. Luterilaisten ja ortodoksisen kirkon erityisasemilla on toki vahvat historialliset juurensa, mutta muuttuvassa ja muuttuneessa maailmassa näen, että tuo erityisasema voitaisiin purkaa. Vaikka itse ev.lut. kirkkoon kuulunkin, haluan, että kaikki uskontokunnat saavat saman kohtelun. Mielestäni usko on ihmisten, ei valtioiden asia.

Jos erityisasema puretaan, täytyy kuitenkin miettiä tarkkaan, miten ratkaistaan monien kirkon tällä hetkellä hoitamien palvelujen järjestäminen. Näitä ovat esim. diakoniatyö, hautaus, lasten kerhotoiminta jne.

Vastauksiani lukiolaisen vihreyttä koskevaan sähköpostiin 01/08

Minkä takia ryhdyit vihreäksi?

Asioihin vaikuttaminen on minulle tärkeää – en halua jäädä istumaan hiljaa, kun näen vääryyksiä. Siksi politiikkaan lähteminen tuntui luontevalta. Olen kodista, jossa politiikkaan suhtaudutaan myönteisesti. Siten puolueeseen liittyminen ei ollut minulle mikään suuri henkinen kynnys.

Olen aina ollut vasemmistolainen mutta pohdittuani asioita huomasin, että oikeastaan Vihreä liitto on Suomen vasemmistolaisin puolue, eivät ns. perinteiset vasemmistopuolueet. Vihreä liitto ajaa heikoimpien asiaa: ympäristön, maailman köyhien, lasten, syntymättömien.

Asia, joka aivan loppujen lopuksi ratkaisi puoluevalintani, oli ihmisoikeudet. Minulla on tausta Amnesty Internationalissa ja ihmisoikeudet ovat todella tärkeitä minulle. Koen, että vain vihreät pyrkivät todella edistämään ihmisoikeuksia.

Mihin asioihin olet päässyt vaikuttamaan?

Ei niin kovin helppo kysymys=). Puolueemme sisäisiin asioihin olen mielestäni päässyt vaikuttamaan aika hyvin. Olen puoluevaltuuskunnan jäsen (puoluevaltuuskunta on puolueen korkein päättävä elin puoluekokousten välillä, vähän kuin kunnanvaltuusto) ja ollut kolmesti puoluekokousedustajana. Olen vaikuttanut ohjelmiemme sisältöihin ja henkilövalintoihin. Kunnallis- ja eduskuntavaaliehdokkaana olen päässyt pitämään ääntä itselleni tärkeistä asioista: ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta, tasa-arvosta, koulutuspolitiikasta, ympäristöstä ja globaalista oikeudenmukaisuudesta.

Olen päässyt vaikuttamaan myös erilaisten kampanjoiden kautta. Olin aktiivisesti mukana opintorahan korotukseen tähtäävässä Nouse jo! –kampanjassa(www.opintoraha.fi) sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) että oman ylioppilaskuntani kautta. Ilman tätä kampanjaa opintorahan korotuksesta ei todennäköisesti olisi sovittu. Kaksi kampanjaa, joista olen erityisen tyytyväinen, ovat ViNOn aloittamat Lastentekolakko (www.lakko.org) ja Feministinen aloite (www.feministinenaloite.org). Lastentekolakolla oli varmasti osuutta siihen, että vanhemmuuden kustannusten jakaminen on noussut poliittiseen keskusteluun ja että sille ollaan jo valmiita tekemään jotain. Feministinen aloite toivottavasti lieventää feminismiin liittyviä ennakkoluuloja.

Mihin tarvitaan puolueen nuorisojärjestöä?

Hyvin suuri osa politiikasta tehdään Suomessa kunnallisella tasolla. Kunnallispolitiikka ei kiinnosta kaikkia eivätkä kaikki menesty kunnallisvaaleissa. Eduskuntaan ja europarlamenttiin on vielä hankalampi päästä.

Mielestäni on tärkeää, että kaikki löytäisivät itselleen mielekkään tavan tehdä politiikkaa. Monille nuorille kunnallispolitiikka ei ole ihan se ykkösjuttu. Nuorisojärjestöjen kautta pääsee paremmin osallistumaan itselle tärkeisiin asioihin, toimimaan valtakunnallisella tasolla ja vaikuttamaan asioihin.

En koe, että nuorisojärjestö on mikään ”politiikan harjoittelupaikka”. Mielestäni nuorisojärjestöissä voidaan tehdä täysin vakavasti otettavaa politiikkaa, jolla on merkitystä. Esimerkiksi vihreissä ViNO on puolueen jäsen, jolloin meillä on erinomaisen hyvä mahdollisuus vaikuttaa puolueen linjauksiin ja toimintaan. Nuorisojärjestö tuo sekä omaan puolueeseensa että yleensä politiikan kentälle nuorten mielipiteitä. Nuorisojärjestön roolin ei mielestäni tule olla vain nuorten asioiden kommentoinnissa vaan sen tulee sanoa sanansa mistä tahansa politiikan teemasta.

Vihreissä nuorten osuus on niin suuri, että me pääsemme vaikuttamaan asioihin ilman ViNOakin. Monet muut puolueet ovat kuitenkin niin keski-ikäisten hallussa, ettei nuorilla olisi mitään vaikutusmahdollisuuksia ilman nuorisojärjestöä.

Mikä asia Suomessa vaatisi pikaista korjausta?

Oikeudenmukaisuus ja ympäristö. Suomessa on liian tiukat asenteet suhteessa erilaisuuteen. Haluan todellisen tasa-arvon, jossa ihmiset ovat yhdenvertaisista mistään ominaisuuksista riippumatta. Meidän on myös ulotettava oikeudenmukaisuus globaalille tasolle – emme elä missään umpiossa vaan meidän on kannettava vastuumme maailman asioista. Suuri muutos tarvitaan myös ihmisten asenteissa ympäristöä kohtaan. Ilmastonmuutoksen torjunnassa kaikkien on muutettava elintapojaan, mutta varsinkin päättäjien niin politiikan kuin elinkeinoelämän puolella on lopultakin tartuttava asiaan ja tehtävä ympäristön vaatimat päätökset. Suomen kilpailukyvyn perään on turha itkeä, kun merenpinta on metrinkin nykyistä korkeammalla.

Tiedote 9.12.2006

Vihreät ehdokkaat Turussa: ”Feminismi on kaikkien etu!”

Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaat Janina Andersson, Sini Terävä, Ville Niinistö ja Oras Tynkkynen puhuvat feminismistä lauantaina 9.12. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) järjestämissä feminismiaiheisissa bileissä Turussa. Bileet ovat osa ViNOn vaalikiertuetta, joka starttasi viime viikolla Joensuusta. Puheissaan ehdokkaat vaativat tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

”Puhe Suomesta tasa-arvon mallimaana on valitettavasti tyhjää sanahelinää. Tasa-arvo ei ole kunnossa, kun lasikatto katkaisee naisten etenemisen työelämässä, naiset pakotetaan elämään ulkonäköpaineiden ristiaallokossa, lähisuhdeväkivalta koskettaa viidennestä naisista ja nuoret naiset pakotetaan pätkätyökierteeseen,” toteaa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton varapuheenjohtaja Sini Terävä. ”Tasa-arvon tilasta kertoo sekin, että tyypillinen kansanedustaja on yhä keski-ikäinen heteromies. Tämä maa tarvitsee feminismiä!” Terävä jatkaa.

Vihreä feminismi ei tarkoita pelkästään naisten oikeuksien ajamista. ”Yhteiskunnan asettamat sukupuoliroolit ahdistavat myös miehiä ja aiheuttavat esimerkiksi sen, että miesten on erotilanteissa todella vaikea saada lasten huoltajuutta,” muistuttaa kansanedustaja Janina Andersson. ”On absurdia, että nuoret naiset joutuvat tekemään pätkätöitä, koska työnantajat pelkäävät vanhemmuuden kustannuksia, ja nuoret miehet taas ovat yksi yhteiskunnan stressaantuneimmista ja eniten ylitöitä tekevistä ryhmistä. Lapsen saaminen koskettaa kuitenkin samalla molempia vanhempia,” lisää Vihreiden varapuheenjohtaja Ville Niinistö. Vihreät  vaativatkin vanhemmuuden kustannusten jakamista tasan kaikkien työnantajien kesken ja isyyden vahvistamista.

Vihreään feminismiin kuuluu myös seksuaalivähemmistöjen aseman parantaminen, esimerkiksi adoptiotilanteissa. ”On uskomatonta, että yhtä aikaa julistetaan perhearvoja ja lapsen etua ja kuitenkin halutaan estää samaa sukupuolta olevia pareja saamasta lapsia. Eikö lapsen kannalta ole aina  parasta, että vanhemmat rakastavat häntä, ovat he sitten mitä sukupuolta tahansa? ” kysyy kansanedustaja Oras Tynkkynen.

Lisätietoja:
Sini Terävä
Janina Andersson
Ville Niinistö
Oras Tynkkynen

Juttu ViNOn Sota vs. rauha -konfliktijulkaisuun 2007

Väkivallattomat sotilasvallankaappaukset eivät ole niitä yleisimpiä vallanvaihdostapoja. Portugalin neilikkavallankumous vuonna 1974 oli kuitenkin tällainen.

Portugalia vuodesta 1933 asti hallinnut oikeistodiktaattori António de Oliveira Salazar oli kuollut vuonna 1968. Vastoin toiveita hallinto ei muuttunut hänen seuraajansa Marcelo Caetanon aikakaudella. Sensuuri, näytösluonteiset vaalit ja mielipidevangit olivat osa Portugalin arkipäivää. Lukutaidottomuus oli yleistä ja elintaso alhainen. Portugali kävi myös sotaa yrittäessään estää siirtomaitaan itsenäistymästä.

Siirtomaasotiin kyllästyneet sotilaat olivatkin neilikkavallankumouksen takana. Sotaväsymys, mutta myös tyytymättömyys kotimaisten asioiden tilaan olivat vallalla väestön keskuudessa. Vasemmistolaishenkiset upseerit – tulevat ”Huhtikuun kapteenit” – olivat perustaneet Movimento das Forças Armadasin alkuvuodesta 1974 tavoitteenaan vallankumous.

Neilikkavallankumous alkoi huhtikuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä. Vallankumoukselliset olivat sopineet kahdesta tunnuslaulusta: euroviisukappale E depois do adeus oli merkkinä vallankumouksellisille aloittaa kumous ja kommunistisena kielletty Grandola, vila morena taas osoituksena siitä, että vallankumous oli todella alkanut ja strategisten kohteiden valtaaminen tuli aloittaa. Portugalin yleisradio soitti Grandolan 25.4.1974 klo 00.15. Vallankumous oli alkanut.

Jo kuuden tunnin kuluttua hallitus oli kaatunut. Saman päivän aikana kaikki strategiset kohteet olivat vallankumouksellisten hallussa. Olennaista vallankumouksen säilymisessä verettömänä oli koko armeijan lähteminen mukaan. Vaikka osa armeijasta olikin alussa uskollinen hallitukselle, vaihtoivat nämäkin sotilaat puolta keskusteltuaan vallankumouksellisten kanssa.

Vallankumouksen suosio kansan keskuudessa oli suurta. Vaikka kumoukselliset julistivat ulkonaliikkumiskiellon, tuhannet portugalilaiset riensivät kaduille juhlistamaan vallankumousta. Kumous sai nimensä, kun sotilaat koristivat aseensa neilikoin, usein siviilien auttamina.

Neilikkavallankumous ei kuitenkaan johtanut suoraan onnelaan. Sosialistien ja oikeistolaisten sosiaalidemokraattien välillä käytiin kiivas taistelu vallasta. Taistelu säilyi kuitenkin poliittisena. Ensimmäiset vapaat vaalit pidettiin tasan vuosi neilikkavallankumouksen jälkeen. Maalle kirjoitettiin uusi perustuslaki ja neilikkavallankumouksen kaksivuotispäivänä oli jälleen vuorossa vaalit. Niiden seurauksena Portugali sai demokraattisesti valitun hallituksen.

Sini Terävä

Kirjoittaja on poliittisen historian opiskelija ja ViNO:n hallituksen jäsen

ViNOn jäsentiedotteen 4/2006 pääkirjoitus

ViNOsta puhutaan usein omana erillisenä yksikköön siellä kaukana jossain, yleensä kai Helsingissä. Ajatellaan, että se pyörii omillaan eikä kosketa oikeastaan millään tavalla jonkin jäsenjärjestön jäsenen elämää. Ei siitä oikeastaan tarvitse edes tietää mitään.

Tämäpä ei vain pidä paikkaansa. ViNO on liitto, jonka muodostavat jäsenyhdistykset. ViNOa ei ole ilman jäsenyhdistyksiään eikä jäsenyhdistyksiä taas ole ilman jäseniä. Yksittäinen jäsen on siis koko ViNOn ydin. Missään ViNOn toiminnassa ei ole mieltä, jos se ei edes jollain tavalla saavuta jäseniä – tapahtuu se sitten konkreettisesti vaikka tapahtumiin osallistumalla tai välillisesti asioihin vaikuttamalla.

Jäsenyhdistykset ovat valitettavasti monesti joutuneet olemaan melko omillaan. Tämä tilanne on kuitenkin muuttumassa. Tämän vuoden aikana jäsenjärjestötoimintaan on yritetty panostaa aiempaa enemmän. ViNOn järjestösihteeri aloitti syksyn alussa, joten nyt meillä on henkilö, joka on olemassa juuri jäseniä varten. Järjestösihteeri auttaa niin olemassa olevia järjestöjä niiden ongelmissa kuin syntyviä yhdistyksiä kaikessa alun kankeudessa.

Myös jäsenjärjestöjen yhteistyötä ja yhteydenpitoa ViNOon on pyritty parantamaan. Keväällä ja syksyllä järjestettiin jäsenjärjestötapaamiset, joissa paitsi koulutettiin ja keskusteltiin ajankohtaisista asioista, myös annettiin ihmisille mahdollisuus kokemusten vertailuun, toisiinsa tutustumiseen ja kysymysten esittämiseen ViNO-toimijoille.

Tämän lisäksi myös Vino-paikallis -sähköpostilistaa on yritelty herätellä henkiin. Listalla on edustajia kaikkien paikallisjärjestöjen hallituksista. Se on siis oiva välinen vaihtaa kuulumisia, miettiä yhteisiä tapahtumia tai hakea apua ongelmiin. Käyttäkäähän sitä siis hyväksenne!

Paikallisjärjestökentän sekä ViNOn ja jäseniensä välisen yhteydenpidon kehittäminen ovat avainasemassa myös ensi vuoden toimintasuunnitelmassa. Haluamme paitsi vahvistaa järjestökenttää, myös saada teidät kaikki tuntemaan, että olette osa ViNOa. On siinä haastetta, mutta intoakin löytyy. Odottakaa siis avoimin mielin=).

Sini Terävä
ViNOn vpj