Kategoria: Lempiasioitani

Koko perheeni rakastaa matkustamista. Itse elän lähes jatkuvassa matkakuumeessa ja olisin valmis käytännössä milloin vain suuntamaan ulkomaille. Lähes koko lapsuuteni aivan viime vuosiin saakka matkustimme joka kesä, ja usein syksyisinkin, eri puolille Eurooppaa. Itävalta ja Ranska olivat ihastuttavia kokemuksia, mutta suuri rakkauteni taitaa silti olla Italia ja varsinkin Rooma. Olen ihastunut moneen paikkaan, jossa olen käynyt, ja haluaisin päästä niihin uudestaan. Silti niin moni maa ja alue on vielä aivan kokematta, vaikka haluaisin niihinkin tutustua. Tämä pallomme kun on täynnä kauneutta ja kiehtovia paikkoja.

Rakkauden kirjoihin sain konkreettisesti äidinmaidossa, kun minua imettäessään äitini luki samalla ääneen siskolleni. Lapsuuttani leimaavat muutenkin vahvasti yhteiset lukutuokiot, joiden runsaasta määrästä kertoo se, että äitini laskettelee yhä sujuvasti ulkoa pitkiä pätkiä eri lastenkirjoista. Lukemaan oppimisen jälkeen olen sitten itse kahlannut läpi erinäisiä satoja kirjoja. Osaa en ole pystynyt laskemaan käsistäni, välillä olen taas muitten kiireitten vuoksi joutunut pitämään pitkähköjäkin taukoja lukemisessa, mutta käytännössä katsoen aina minulla on jokin kirja kesken. Varmin lahjavihjeenikin on ollut jo pitkään ”joku kirja”.

Kiinnostukseni historiaan on ohjannut minua lukemaan paljon historiallisia romaaneja Waltarista Utrioon. Myös dekkareita on tullut ahmittua, ja ala-asteella koin romantiikkabuumin, minkä myötä käsissäni kuluivat niin Steelit kuin Polvatkin. Nykyään makuni kirjojen suhteen on melko sekalainen. Pyrin lukemaan itselleni ennestään tuntemattomien tekijöiden teoksia, mutta myös tutustumaan maailmankirjallisuuden klassikkoihin. Olen myös itkenyt Pohjantähden ja Tuntemattoman läpi muutamaan otteeseen, ja neljästi Sormusten Herra on vienyt minut mukanaan. Yhdessä vaiheessa, lähinnä lukiossa, kartutin myös nobelistitietouttani. Singer ja Sillanpää jäivät lyhytaikaisiksi tuttavuuksiksi, Hemingway ja varsinkin Steinbeck veivät mennessään, Naibaul ja Coetzee herättivät mielenkiinnon. Kunpa vain jostain löytyisi aikaa niille kaikille kirjoille, jotka haluaisin lukea!

Viime aikoina olen lueskellut myös tuoreita kotimaisia kirjailijoita. Esimerkiksi Laura Honkasalo, Elina Hirvonen, Helena Kallio ja Riikka Pulkkinen ovat kaikki olleet kiinnostavia tuttavuuksia.

Joitain vuosia sitten aloin lukea myös runoja. Ensimmäiset kokoelmat, jotka luin, taisivat olla Aila Meriluodon Lasimaalaus ja Satu Hassin Magdalena ei häpeä enää. Runoja olen lueskellut sieltä täältä, aika erilaisiltakin kirjailijoilta. Saima Harmajan tuotannon olen lukenut kokonaan; Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina itketti minua yhden illan ja jäi ajatuksiin pitkäksi aikaa. Pablo Nerudan tuotanto on lähinnä kiehtovaa, mutta toinen vasemmistorunoilija, turkkilainen Nazim Hikmet on vienyt sydämeni.

Ihminen on sosiaalinen eläin, tai minä olen ainakin! Vaikka nyt asustankin yksin, kaipaan ympärilleni muita ihmisiä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä. Perheeseeni kuuluvat vanhempani, isosiskoni ja minä, ja olemme aina olleet hyvin tiivis yksikkö. Anna-siskoni on esimerkiksi yksi parhaista ystävistäni – voi kuinka helppoa on kaataa kaikki ilot ja surut hänen niskaansa.

Jo lähes kaksi vuotta elämääni on sulostuttanut rakas poikaystäväni. Tie vie usein Helsinkiin hänen luokseen, ja eri paikkakunnilla ollessamme ikävä on kova. Onneksi on kännykkä ja skype.

Eipä tulisi elämästäni mitään ilman ystäviä. Niitä onkin onneksi usealla paikkakunnalla. Riihimäen ajoilta on vielä ystäviä eri puolilla maata. Turusta olen löytänyt monia ystäviä, kavereita ja tuttavia opiskelujen ja varsinkin vihreän toiminnan myötä. Myös ViNO on tuonut elämääni monia ihania ihmisiä.

En ole koskaan ollut mikään urheilija, mutta liikkuja olen ollut aina. Olen elämäni aikana ehtinyt olla mukana useassa jumpparyhmässä, kansalaisopiston järjestämässä toiminnassa ja nyt Yliopistoliikunnassa. Olen aivan ihastunut nia-tanssiin ja fitball trainingiin.

Olen myös siinä suhteessa liikuntariippuvainen, että joka päivä on jotain liikuntaa saatava. Jos joudun nököttämään koko päivän neljän seinän sisällä, alkaa mökkihöperyys vaivata. Vähintään kävelen tai pyöräilen kaikki päivittäiset välimatkat. Kävely on muutenkin hyvin vahvasti oma lajini, ja nykyään törmään enää hyvin harvoin ihmisiin, jotka minut kävellen ohittavat.

Kirjallisuuden lisäksi myös muut kulttuurin osa-alueet ovat minulle tärkeitä, elokuvista oopperaan. Pidän sekä uusista että vanhoista elokuvista. Suuret klassikko-ohjaajat kuten Alfred Hitchcock, Charles Chaplin ja Billy Wilder ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Tietyt Disney-leffat osaan ulkoa, aivan konkreettisestikin. On elokuvia, joita voi katsoa aina uudestaan, eivätkä aika tai näkemiskerrat vähennä niiden hyvyyttä: Casablanca, La Strada, Amelié, Naapurini Totoro, Viulunsoittaja katolla, Kuolleiden runoilijoiden seura, Tähtien sodat, Tuulen viemää, Kirikou ja paha noita…

Myös musiikki on minulle tärkeää, vaikken itse pätkän vertaa musikaalinen olekaan. Kuuntelen melko lailla sekalaista musiikkia ja pidän todella myös oopperasta ja baletista. Olen useita teoksia nähnytkin ja haluaisin nähdä vielä niin monia muita. Paras oli, tietenkin, Puccinin Tosca. Minun levyjäni ovat mm.

Monna Kamu ja Kaj Chydenius: Äkkiä elämässä
Emma Salokoski Ensemble: Kaksi mannerta
Ultra Bran tuotanto
Jippu: Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan
Edith Piaf: Éternelle
Maija Vilkkumaan tuotanto
Luciano Pavarotti: The Essential Pavarotti
Agit Prop 1970 – 1977
Rajaton: Nova
Apulanta: Syitä ja seurauksia

Kun ajattelee, millainen ruuan ronklaaja olin lapsena, voi olla hankala kuvitella sitä rakkaussuhdetta, joka minulla nyt ruokaan on. On toki yhä lukuisia ruoka-aineita, joita en syö, kuten banaani, ananas, etikkatuotteet ja kermavaahto sekä eettisistä syistä liha, mutta muuten olen kyllä varsinainen herkuttelija. Voisin viettää tuntikaupalla lukemalla reseptejä ja erilaisia ruokajuttuja. Helsingin Sanomien ruokatorstai onkin lempipalstani teemakokonaisuuksista. Myös ruuanlaitto itsessään on lempipuuhiani, ja varsinkin leipominen on bravuurini.

Parasta ruuassa on kuitenkin se itse. Yksinkertaisesti rakastan syömistä. Pettymys onkin melkoinen, jos joskus vaikkapa ravintolassa sattuu tilaamaan epäonnistuneen annoksen! Toisaalta välillä saa kokea niin uskomattoman ihania elämyksiä ruoka-annosten parissa, että pettymykset jäävät unohduksiin. Yksi syy matkustamisrakkauteeni on sekin ruoka. Tuskinpa rakastaisin Italiaakaan yhtä paljon ilman sen ruokakulttuuria.

Syömisellä on muutenkin hyvin tärkeä rooli elämässäni. Herkuttelu on mitä parhain palkinto itselle jostain onnistumisesta, mutta toisaalta syön myös lohdutukseksi. Kun mikään ei onnistu, kiireet painavat päälle, päätä särkee eikä tenttiin lukemisesta tule mitään, suklaa tai jäätelö voi hyvinkin helpottaa tilannetta.