Walpo 4/03
Me olemme vapaita. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta järkeenkäyvältä. Emme istu vankilassa eikä ympärillämme ole juuri muitakaan muureja, jotka rajoittaisivat olemistamme. Toki on olemassa lait, jotka kieltävät ja käskevät, mutta niitähän voi aina kiertää ja hätätilassa vaikka vaikuttaa niiden muuttamiseen. Mutta paitsi konkreettisesti, olemme vapaita myös abstraktimmalla tasolla, ainakin jos on syytä uskoa Jean-Paul Sartrea, yhtä 1900-luvun kuuluisimmista filosofeista. Tämä eksistentialismin isänä tunnetuksi tullut herra vannoo vapauden nimiin, mutta ei ehkä niin positiivisessa mielessä. Vapauteen liittyy aina vastuu ja vastuu tuo mukanaan ahdistusta. Sartre esittää, että ihminen syntyy vapaaksi, luo itsensä ja on joka hetki jatkuvien valintojen edessä. Ei ole mitään auktoriteettia, johon turvata. Voi vain tehdä itse valintoja valintojen perään ja kantaa täysi vastuu näistä valinnoista. Mitään olemusta ihmisellä ei ole ennen kuin hän luo itse itsensä, sillä olemassaolo edeltää olemusta. Ihminen on vapaa, niin vapaa, että alkaa huimata.
”Ihminen on tuomittu vapauteen”
Tähän sotahuutoon kiteytyy koko Sartren filosofia. Ihminen on pohjimmiltaan vapaa, mutta muut ihmiset voivat hyvin tehokkaasti estää vapauden toteutumisen. Ei Sartre itsekään tätä kieltänyt, mutta maailma on pullollaan ihmisiä, jotka purskahtaisivat nauruun Sartren lausahduksen kuullessaan – jos vain vielä jaksavat nauraa. Lukemattomat ihmiset ovat pikemminkin tuomittuja koko iäkseen vapauden puutteeseen. Eksistentialismin vapaudella on tuskin mitään merkitystä, jos saa istua vuosikymmeniä vankilassa mielipiteittensä tai uskontonsa vuoksi. Tuskin kukaan uskoisi olevansa vapaa, jos häneltä on lapsesta asti kielletty poliittiset oikeudet, vain koska hän sattuu kuulumaan väärään kansallisuuteen. Kokisitko itsesi vapaaksi, jos istuisit Guantánamon vankileirillä toista vuotta ilman syytettä, vain koska satuit taistelemaan Afganistanissa väärällä puolella, vaikkei sinulla olisi mitään kosketusta al-Gaidaan tai talebaneihin, kuten Wazir Mohammadille kävi? Olisitko vapaa, jos istuisit kotiarestissa, koska edustat poliittista oppositiota, kuten Aung San Suu Kyi on joutunut tekemään?
Sartre esitti, että ihminen tekee jokainen hetki uuden valinnan ja että entiset valinnat eivät periaatteessa sido ihmistä hänen tiellään. Miksipä ei; sehän kuulostaa hyvin houkuttelevalta, mutta miten on sellaisen ihmisen laita, joka ei voi palata maahansa, koska on eksynyt vallanpitäjien mielestä väärälle puolelle ja joutunut sitten pakenemaan maastaan? Voiko ihminen tehdä joka hetki uusia valintoja, jos perimmäinen valinta on tehty hänen puolestaan? Tällainen tilanne on vaikkapa Venäjällä, jossa kehitysvammaiset lapset luokitellaan imbesilleiksi ja koulutukseen kelpaamattomiksi ja heidän vanhempansa suostutellaan antamaan heidät laitoshoitoon, jossa he sitten viettävät koko loppuikänsä. He voisivat kehittyä, elää hyvinkin normaalia elämää ja tulla toimeen omillaan, mutta heille ei anneta siihen mahdollisuutta. Joku toinen on tehnyt päätökset heidän puolestaan.
”Helvetti on toiset ihmiset”
Tämän Sartren lausunnon pystyy allekirjoittamaan varmasti jokainen ihmisoikeuksien loukkauksen uhri. Sartre esittää, että ihmisen elämää leimaa kosminen yksinäisyys, jossa hän on vastuussa itsestään, mutta myös muista, ja että tämä vastuu luo suunnattoman ahdistuksen, jossa muut ihmiset eivät pysty auttamaan. Toisten ihmisten helvetillisyyden on kokenut varmasti jokainen, mutta miltäpä kuulostaa Gülistan Durçin kohtalo? Hän on Turkin kurdien oikeuksia ajavan HADEP-puolueen jäsen. Hän oli 17-vuotias, kun hänet pidätettiin ensimmäisen kerran. Pidätykset kestivät useita päiviä ja toistuivat lukuisia kertoja vuosien 1997-2000 välillä. Näiden pidätysten aikana tyttöä kidutettiin monin tavoin mm. riisumalla alasti; sitomalla silmät: pahoinpitelemällä vakavasti; ruiskuttamalla kylmällä vedellä käyttäen kovaa painetta; roikottamalla käsivarsista; uhkaamalla tappaa; polttamalla tupakalla ja kuumilla metallilangoilla; sekä estämällä nukkumasta. Häntä on lisäksi vapautumisen jälkeen uhkailtu usein eivätkä oikeusprosssit ole edenneet lääketieteellisistä todisteista huolimatta. Helvetti on toiset ihmiset – varmasti.
”Äkisti löydän itseni sidottuna maailmaan, josta kannan kaiken vastuun ilman, että pystyisin irrottautumaan tuosta vastuusta hetkeksikään, teinpä mitä hyvänsä.”
Sartrelainen vastuu koskettaa vahvasti monia ihmisiä. Sartren oppien tavoin he eivät joudu kantamaan vastuuta vain itsestään vaan myös muista ihmisistä, jopa tilanteissa, joissa ei pitäisi olla mitään vastuuta kannettavana. Kenialainen Mary Muragwa joutui kokemaan kovalla tavalla vastuun miehensä teoista, toisin sanoen poliittisesta toiminnasta – ilmeisesti väärässä puolueessa. Maryn mies oli paennut Ugandaan ja poliisit tulivat etsimään häntä. Kun miestä ei löytynyt, poliisit alkoivat hakata Maryä, jolloin mm. hänen käsivartensa murtui. Lisäksi kaksi poliisia raiskasi hänet. Mary ja hänen lapsensa vietiin läheiselle joelle ja uhattiin tappaa. Sitten Mary vietiin poliisiasemalle, jossa häntä jälleen pahoinpideltiin ja jossa hän joutui viettämään kaksi kuukautta. Kaikkien kuulustelujen aikana häntä pahoinpideltiin. Vapauttamisen jälkeen häntä pidettiin ensin kotiarestissa ja sitten lopulta vapautettiin, jolloin hänen miehensäkin uskalsi palata. Vaino on sittemmin loppunut, mutta Mary on saanut kaksi keskenmenoa eikä pahoinpitelyjen vuoksi oletettavastikaan saa enää lapsia. Poliisit sen sijaan jatkavat yhä virassaan. Vastuu kolhi Maryä pahasti, vaikkei aviomiehen laillisen poliittisen toiminnan luulisi tuovan minkäänlaista vastuuta vaimon kannettavaksi.
”Olen vastuussa itsestäni ja muista, valitessani luon tietyn kuvan ihmisestä. Valitsen ihmisen.”
Kaikesta ahdistavuudestaan ja karuudestaan huolimatta sekä Sartren filosofia että ihmisoikeusloukkaukset jaksavat koskettaa. Haluan yhä valita ihmisen, ja hyvä niin. Ehkäpä se vain todistaa, etten ole vielä täysin uhrannut sieluani kyynisyyden alttarille. Toivottavasti et sinäkään.
Sini Terävä