Tasa-arvoasiat on pidettävä mielessä kaikessa toiminnassa. Muun muassa kaupungin työhönottotilanteissa on huomioitava tasa-arvon toteutuminen, samoin kuin erilaisissa hankkeissa. Tasa-arvon on toteuduttava myös syntyperäisen suomalaisen ja maahanmuuttajan välillä. Monikulttuurisuutta onkin osattava arvostaa ja maahanmuuttajien kotiutumista on helpotettava. Kaikilla on oltava mahdollisuus kielenopetukseen ja eri kulttuurien ominaistapoja on arvostettava. Myös miehen ja naisen välistä tasa-arvoa on yhä parannettava. Tällä saralla yksi pahimpia ongelmia on naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta, johon on puututtava myös kuntatasolla.
Epätasa-arvoa on yhä valitettavan paljon mitä erilaisimmissa tilanteissa. Siksi onkin tärkeää, että Turussa huolehdittaisiin siitä, että esimerkiksi työhönottotilanteissa otetaan huomioon tasa-arvoseikat. Ketään ei saa syrjiä esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, sairauden, seksuaalisen suuntautumisen tai jonkin muun vastaavan seikan takia. Ei tule myöskään sallia tilannetta, jossa työsuhteita suotta solmitaan määräaikaisina kerta toisensa jälkeen. Lain mukaan yhden henkilön kanssa saa solmia peräkkäin vain kolme kertaa määräaikaisen työsuhteen samassa tehtävässä. Sen jälkeen suhde on vakinaistettava.
Tasa-arvo on pidettävä esillä myös muissa tilanteissa. Esimerkiksi liikuntavuorojen jakamisessa ja rahoituksen osoittamisessa tietyille hankkeille on pohdittava, toteutuuko tasa-arvo, vai menevätkö esimerkiksi jäähallivuorot vain miehille. Liikuntavuorojen kohdalla on pidettävä mielessä myös kulttuuriset seikat, sillä joissain kulttuureissa nainen ei voi kuntoilla esimerkiksi samassa kuntosalissa miesten kanssa. Tällaisia asioita on kunnioitettava päätöksiä tehtäessä.
Monikulttuurisuus on rikkaus, ja sen vaalimisesta on huolehdittava. Turun on oltava kaupunki, johon muualtakin halutaan muuttaa – myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Maahanmuuttajien kotiutumista on helpotettava mm. kielenopetuksella. Suomen tai ruotsin kieltä on opetettava myös muille kuin kouluikäisille lapsille ja työtä etsiville miehille. Monet naiset jäävät ainakin aluksi kotiin, mutta myös heidän on opittava uuden kotimaansa kieli, jotta he voivat tänne kotiutua. On pyrittävä siihen, että maahanmuuttajat pystyvät kotiutumaan Suomeen mahdollisimman pitkälti oman kulttuurinsa ehdoilla, mutta ei tietenkään tule sallia lakiemme, yleisten ihmisoikeuksien tms. vastaista toimintaa.
Ihmisoikeudet eivät valitettavasti toteudu kunnolla Suomessakaan. Yksi suurimmista ongelmista täällä on naisiin kohdistuva väkivalta. Noin joka viides suomalaisnainen on joutunut väkivallan uhriksi omassa perheessään, ja joka vuosi noin 30 naista kuolee oman puolisonsa tappamana. Tähän ongelmaan on pakko puuttua. Asenteita on muutettava sellaisiksi, että kotonakin tapahtuvaan pahoinpitelyyn puututaan. Mikään ei oikeuta lyömään toista eikä tällaista käytöstä saa puolustella.
Turussa on onneksi turvakoti, mutta onko yksi tarpeeksi? Koko Suomessa tilanne on vielä paljon huonompi, sillä varsinkin harvaanasutuilla alueilla lähimpään turvakotiin voi olla satojen kilometrien matka. Näin ei saisi olla. Olemassa olevatkin 23 turvakotia ovat lähes kaikki järjestöjen, kuten Ensi- ja turvakotien liiton, ylläpitämiä. Kunta huolehtii vain muutamasta. Mielestäni tämä on väärä ratkaisu, sillä turvakotien tarve on niin suuri, että kuntien olisi vastattava niiden ylläpidosta. Väkivallan ehkäisyyn olisi muutenkin varattava enemmän rahaa, sillä ongelma on valtaisa ja myös väkivallan harjoittaja tarvitsee apua. Kunnan pitää tarjota apua, esimerkiksi kuntoutusta ja neuvontaa, sekä väkivallan uhrille että sen aiheuttajalle. Kuntien ja kaupunkien – eli toisin sanoen niiden päättäjien – olisikin siis syytä muuttaa asenteitaan tämän asian suhteen.