Walpo 4/04
Tulevaisuusvaliokunta, tulevaisuuskomissio, tulevaisuusraportit, tulevaisuusselonteot… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tuntuu, että tulevaisuus on nykyään todellinen muotisana. Joka paikassa pohditaan, miten varautua tulevaisuuden varalle, miten se tulee vaikuttamaan ja miten sitä voidaan parhaiten hyödyntää. Pieninkin yritys ja järjestö haluaa olla trendikäs ja ajatella tulevaisuutta.
Eikö näin ole toisaalta ollut aina? Loppujen lopuksi niin suuret uskonnot kuin ideologiatkin painottavat kukin omalla tavallaan tulevaisuuden merkitystä. Kristinusko ja islam tavoittelevat tuonpuoleista, taivasta, paratiisia – miten sitä haluaakin kutsua – joka tapauksessa uskonnollinen elämä on hyvin vahvasti tulevaan painottuvaa ja sitä odottavaa. Samoin hindulaisuus uudelleensyntymisineen panostaa sekin tulevaan: täytyy elää niin, että pääsee seuraavassa elämässä parempaan rooliin, vaikkapa lehmäksi, ja että lopulta vapautuu uudelleensyntymisten kierrosta. Uskonnoissa siis eletään nykyelämää tulevaa odottaen ja sitä silmällä pitäen, ja niin on tehty jo vuosituhansia.
Toisaalta jos ajattelee vaikkapa viime vuosisataa leimanneita suuria aatteita, sosialismia, kansallissosialismia, jopa kapitalismia, sama tulevaisuuskeskeisyys on vallalla niissäkin. Marxin teoriat tulevasta luokattomasta yhteiskunnasta, eräänlaisesta paratiisista, ovat kaikille tuttuja. Kommunistisissa maissa kuljettiinkin vakaasti kohti unelmatulevaisuutta, tosin kyllä reitiltä harhautuen. Sama pätee myös natsismiin ja fasismiin. Tuleva suuruuden aika oli niissäkin keskeistä. Puhdas Suur-Saksa oli tuleva, kunhan vain jaksettiin odottaa, taistella ja totella. Onneksi jäi tulematta, mutta miljoonat ihmiset sitä odottivat. Kapitalismi on toki aatteena melko erilainen, mutta tulevaisuuteen siinäkin panostettiin ja panostetaan. Rahaa kerätään ja taloutta pyöritetään, jotta tulevaisuudessa menisi paremmin. Kirstujen pohjalle pitää kerätä varoja tulevaa ajatellen, sillä ongelmien sattuessa kukin huolehtikoon itsestään. Kylmimmillään kapitalismissa ihmisen tulevaisuus on täysin riippuvainen hänestä itsestään, kun turvaverkkoja ei ole, joten tulevaisuus täytyy pitää jatkuvasti mielessä kaikenlaisessa toiminnassa.
Tulevan ajattelu tuo toki usein lohtua. Sanotaan, että äärimmäisistä kokemuksista selvinneitä ovat pitäneet hengissä juuri ajatukset tulevasta ja odotukset nykytilan, esim. nälänhädän tai mielipidevankeuden, loppumisesta. Tulevaisuuden varjolla on tapettu miljoonia, mutta se voi myös pitää hengissä.
Joskus sanotaan, että tulevaisuusajattelu on jopa yksi ihmisiä ja eläimiä erottava piirre. Vaikka näin ei olekaan – myös eläimet varautuvat tulevaan –, ihmisiä kollektiivina tuntuu vaivaavan väistämätön tulevaisuuskuume. Se näkyy aivan jatkuvasti myös opiskelijan elämässä: ”suoritan tämän tentin ensi viikolla”, ”tuolle kurssille menen ensi syksynä”, ”tästä kielestä on hyötyä työelämässä”, ”tuolloin menen käymään kotona”, ”ensi vuonna toimin siinä järjestössä” jne. Tulevaa ei vain näemmä voi olla ajattelematta.
Uuden ajan alussa tuli tunnetuksi lausuma ”Muista, että elät!”. Tällä pyrittiin pääsemään eroon keskiajalla vallinneesta tuonpuoleisuuskeskeisyydestä. Nykyäänkin monet pyrkivät korostamaan nykyhetken tärkeyttä ja ajatusta siitä, että elämä menee ohi, jos aina vain odottaa jotain tulevaa. On tärkeää, että sitten kuollessaan voi viime sanoinaan hengähtää: ”No, onpahan eletty!”. Loppujen lopuksi tällöinkin siis ajatellaan tulevaa, huolehditaan siitä, ettei lopun tullessa vain joudu havaitsemaan jääneensä jostain paitsi. Millaiseen tulevaisuuteen tämä ihmiskunta oikein marssisi ilman tulevaisuutta?
Sini Terävä